Elämän kirjo - retro

Värikylläinen Pekka Nissinen 80 vuotta 

Pekka Nissinen (s. 1938) on itse kertonut päättäneensä ryhtyä taiteilijaksi jo 14-vuotiaana koulupoikana Joensuussa, jossa hän pyysi ja pääsi seuraamaan opettajansa, taidemaalari Veikko Lappalaisen työskentelyä. Koulun jälkeen hän muutti Helsinkiin, meni Vapaaseen taidekouluun ja pääsi myöhemmin Ateneumin iltakouluun.
Elämiseen tarvittiin työ, jonka hän sai Raken somistajana. Sitä kautta hän pääsi mainosgrafiikan pariin, ja sai työn ohella käydä Mainosgraafikkojen koulua, joka koulutti alalla jo työskenteleviä graafikoiksi ja AD:ksi. Pekka Nissinen loi mainosalalla merkittävän 40-vuotisen uran graafikkona ja johtavana art directorina, työskennellen mm. Markkinointi Viherjuurella, Turkama & Kumpp. Oy:llä, ja Harkonmäki & Nissisellä, jonka jälkeen perusti oman Adkera Oy:n. Hän osallistui mainosalan kilpailuihin menestyksekkäästi, mm. Vuoden Parhaat –kilpailuissa hänen ilmoituksensa palkittiin usein.
Mainosalalla kuluikin yli 40 vuotta, mutta sen ohella häntä alkoi yhä enemmän etsiä aikaa vapaan taiteen tekemiselle. Hän kertoo kulkeneensa luonnoskirja kädessään illat ja viikonloput. Värien ja aiheiden maailma vei aika ajoin vapaa-ajan kokonaan.

Kuva: Pekka Nissinen ateljeessaan


Hektinen työura vaihtui Iitin rauhaan


Mainosuran jälkeen kokopäiväisen taiteenteon mahdollisti 1980-luvulla toisen kodin hankkiminen ja vihdoin oman ateljeen rakentaminen Kymijoen varrelle, Iittiin. Aivan veden äärellä sijaitseva tontti on lohkaistu entisen Marlebäckin kartanon maista ja sijaitsee entisen kartanonpaikan lähellä. Marlebäckin kartanolla on ollut merkittävä historiansa. Se kuului aikanaan 1920–1940 Yleisradion pääjohtajanakin toimineelle, kirjailija ja liikenainen Hella Wuolijoelle. Hänen ”kulttuurihovissaan” eleli mm. saksalainen pakolaiskirjailija Bertolt Brecht. Sodan takia kartano joutui myyntiin, päärakennus tuhoutui tulipalossa, muut rakennukset jäivät rappiolle.

Pekka Nissinen ehti kuvata monia tilan rakennuksia ennen kuin ne hävisivät maisemasta kokonaan. Marlebäck-maalaussarjasta voidaan katsoa Pekka Nissisen vapaan taiteilijanuran alkaneen.
Hän kertoo alun olleen kovaa taistelua Unto Pusan Vapaassa taidekoulussa antamien kubismin oppeja vastaan. Nissinen halusi aloittaa puhtaalta kankaalta, täysin alusta. Näissä alkuvaiheen realistis-impressionistisissa maisemissa taiteilija hakee sommitteluun visuaalista tasapainoa ja tutkii syvyysvaikutelmaa.

Teosten koloristinen epämukavuus


Nissinen piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä jo 1961 Galleria Strindbergillä ja se koostui piirroksista ja puupiirroksista. 1980-1990-luvulla hänen tyylinsä oli tunnusomaisen Chagall-vaikutteista kolorismia. Marlebäckin maisemat olivat vaihtuneet voimakkaiksi ekspressionistisiksi näyiksi. Etualalle oli ilmaantunut koko kuva-alan täyttäviä naishahmo, naistorso, voimakkailla, paksuilla siveltimenvedoilla ja räikeillä väreillä maalattuina.
Mainosgraafikon tausta näkyy maalauksissa vankkana sommitteluna, peittävinä ja voimakkaina väreinä ja usein hyvin konstruktivistisena rakenteena, joka on neliömäisissä maalauksissa toteutettuna vaativa ratkaisu. Myöhemmissä teoksissaan, kuten ”Muurahaisten maailma”-sarjassa taiteilija vaihtaa kokonaan lintuprespektiiviin, maisema muuttuu ylhäältä päin nähdyksi kartaksi.

Kuva: Viettelijä, 1992, puuveistos




Pekka Nissiselle on tyypillistä tutkia toistuvasti samoja teemoja viiden-kymmenen vuoden välein, hiukan eri näkökulmista. Hän on tutkinut tuoliaihetta, naamioita, ruukkuja, sirkusaiheita. Hän luo maalauksissaan rinnastuksia eri aikakausien tyyleistä, tutkii mittakaavaa, perspektiiviä ja horisonttia. Ehkä katsojaa ensimmäisenä yllättävä piirre ovat epäsovinnaiset, ristiriitaiset väriyhdistelmät – sininen ja vihreä, violetti – oranssi –punainen, räikeät, suorastaan kirkuvat värit, ja toisena ääripäänä ruskeansameat, suistomaiden värit. Koloristiset valinnat ja ristiriidat ovat tietoisia, ja niiden taustalla on aina tarina, pitkä polveileva kertomus ja perustelu siitä miksi toisenlainen vaihtoehto ei ollut mahdollinen.
Nissinen tekee öljymaalauksia kankaalle ja puulle, puupiirrosmonotypioita ja puusta veistettyjä ja maalattuja taide-esineitä kuten ”poikiloita” ja viimeksi isoja ”värppejä”. Kaikilla on oma syntytarinansa. Taide-esineiden muodot toistuvat tauluissa, ja päinvastoin. Sama aihe on askarruttanut taiteilijaa hyvinkin kauan ja tuottanut lukuisia eri tekniikoilla tehtyjä teoksia. Työssä eteneminen jatkuu edelleen. Hänen mottonsa onkin: ”Jos taiteilija väittää löytäneensä itsensä hän samalla myöntää maneerinsa”.



Kuva: Poikilot jäisellä rannalla



Poikilomaailman synty


Iitin ateljeessaan Pekka Nissinen oli jo pitkään veistänyt ja muotoillut Kymijoesta löytämiään uppotukin pätkiä. Hän teki niistä erikokoisia maskotteja, maalasi niitä erivärisiksi, ja pian hän alkoi viedä niitä luontoon valokuvattaviksi. Hän antoi niille nimenkin, Poikilo, kreikan ”poikilos” –sanan mukaan joka tarkoittaa kirjavaa, värikästä, haluttua asiaa ja vaihtoa. Poikiloista syntyi useita veistossarjoja ja valtavia valokuvatutkielmia. Pian karkeasti veistetyt, värikkäiksi maalatut ilmeikkäät puupölkyt alkoivat muodostaa kokonaisen oman maailmansa.
Poikiloiden tarina on taiteilijan luomus, ”piiloperinne menneisyydestä”. Runo, jossa metsänpojat veistelevät rakastetuilleen kosioesineitä Kymijoen rannoilla, on hänen omansa:

Poikilo on piiloperinne menneisyydestä
jossa joenkansan tukkipojat
veistelivät kapuloita kevään merkkinä
valitsemalleen piikatytölle

He veistelivät koverrukset
kaarrellen kuin ujot tunteet
värittivät osan puuta, jättäen
lepänpunaisen näkyviin

Ja se väri oli pitävä, tosi
nuoren rakkauden vala
kirveellä puusta veistetty poikilo
onnesta, jota ilman ei voi elää

Metsänpojat täyttävät rannat
käsissään kukkivat poikilot kirjavina
mielessään toivo kuin tuuli
odottaen myöntävää vastausta

Vuonna 2008 Poikiloiden värikäs maailma esittäytyi taidemuseon näyttelyssä, ja vuonna 2011 Pekka Nissinen luovutti kaikki Poikilo-teokset Kouvolan taidemuseolle, joka yhteistyön tuloksena uudisti nimensä Poikiloksi. Veistosten monikulmainen muoto muistutti monikulmaista Kouvola-taloa, jossa taidemuseo sijaitsee. Poikiloista tehtiin museon maskotti, joita nyt myydään museokaupassa ja annetaan lahjaksi. Viesti kuuluu: Kun toivot toiselle hyvää, anna hänelle Poikilo!

Anna-Kaarina Kippola
Poikilo-museot

Näyttely Elämän kirjo –retro


Pekka Nissinen 27.9.2018 – 13.1.2019

Kuva: Poikilo




Kommentit