Vallinkoski oli Mikko Oinosen suosikkipaikka


Imatran taidemuseo sai 2001 Ester ja Jalo Sihtolan taidesäätiön lahjoituksen. Siihen  sisältyi Mikko Oinosen 1941 maalaama öljyvärityö Vallinkoskesta. Taidemuseolla oli ennestään kaksi Oinosen Vallinkoski-aiheista teosta.

On sanottu, että Vallinkoskesta tuli Mikko Oinoselle pyhiinvaelluspaikka. Hän maalasi 30-40-lukujen vaihteessa noin kaksikymmentä Vallinkoski-näkymää.


Mikko Oinonen, Vallinkoski, 1939, öljyväri, Imatran taideyhdistyksen kokoelma


Jalo Sihtolan keräämässä taidekokoelmassa oli runsaasti Septem-ryhmän jäsenten teoksia. 1910-luvulla syntynyt ryhmä yhdistettiin ranskalaisuuteen ja kansainvälisyyteen. Ryhmä suosi maalaustaidetta, jossa värillä oli keskeinen merkitys.

Sihtolan mielestä Septem-ryhmän merkitystä ei ollut riittävästi eikä avoimesti tunnustettu. Vasta 1941 kun Esko Hakkilan kirjoittama Mikko Oinosen (1883-1956) taidetta käsittelevä kirja ilmestyi, tilanne muuttui. Kirja oli Sihtolan mielestä erittäin tervetullut. Septemin yleisten pyrkimysten lisäksi Jalo Sihtolaa miellytti Oinosen teosten maalauksellisuus, sekä värisävyjen rikkaus ja rehevyys.

Mikko Oinonen, Kukkiva omenapuu, 1936, öljyväri, Sihtolan Imatra-kokoelma


Taidehistorioitsija Onni Okkonen kirjoitti 1945, että 1920-luvulla ”Oinonen saavutti persoonallisen tyylinsä, jossa kuvailevat ja kertovat muotoainekset ovat vähemmän esillä ja jossa pääpaino on värin rikkaalla ja täyteläisellä maalauksellisuudella, maalaamisella sanan rembrandtilaisessa merkityksessä”.

Vapaana virtaava vesi


Vallinkoski-maalauksissa yhdistyvät Oinosen maisemamaalausten keskeiset elementit: vesi ja vihreä luonto. Oinonen on löytänyt ohikiitävästä vedestä lukemattomia värisävyjä. Sivellintyöskentely on eloisaa ja luonnosmaista.

Oinonen oli kuvannut virtaavaa vettä jo ennen Vallinkoski-teoksia. Hän oli patoamalla tehnyt puutarhaansa ”soman ryöpyn”, jota oli sitten käyttänyt aiheenaan. Oinonen asui tuolloin Tyrisevällä, Karjalan kannaksella, Suomen ja Neuvostoliiton välisen rajan läheisyydessä.

Mikko Oinosen esikuvana on usein mainittu ranskalainen impressionisti Auguste Renoir. Oinosen Vallinkoski-aiheisia maalauksia ja Renoir’n kylpijöitä voi hyvin verrata toisiinsa. Värisävyjen loppumaton rikkaus ja sivellintyöskentelyn eloisuus ovat samankaltaisia.

Ester ja Jalo Sihtolan taidesäätiön tekemässä lahjoituksessa oli Vallinkoski-maalauksen lisäksi Harakanhovin puutarhasta maalattu öljyvärityö Kukkiva omenapuu 1936 sekä kolme grafiikan vedosta: Selkä 1912, Taiteilijan äiti 1922 ja Tervatehdas.


Mikko Oinonen, Selkä, 1912, akvatinta, Sihtolan Imatra-kokoelma


Rajuudessaan ja jykevyydessään on Selkä eräs ainutlaatuisimmista suomalaisista kuvista. Taiteilijan äiti -vedoksessa Oinonen kuvaa mallinsa psykologisella tarkkanäköisyydellä.


Mikko Oinonen, Taiteilijan äiti, 1922, viivasyövytys ja akvatinta, Sihtolan Imatra-kokoelma


Eero Laajo, intendentti
Imatran taidemuseo

Kommentit