Nytkäys-näyttely Lappeenrannan taidemuseossa. Osa I



Nytkäys-näyttely ehti olla auki vain hieman yli kaksi viikkoa ennen kuin museot suljettiin Korona-pandemian vuoksi. Suurin osa näyttelyn teoksista ei ole ollut koskaan esillä vaan suunniteltu ja tehty juuri tätä näyttelyä varten.  Koska näyttelyyn ei nyt pääse, pyrin tässä tekstissä kertomaan jotakin jokaisesta näyttelyn teoksista ja kuvailemaan niitä lukijalle. Hyvin iso osa näyttelyn teoksista on installaatioita tai vähintäänkin siinä määrin kolmiulotteisia, että kuvatkin kertovat teoksista vain vajavaisesti. Puhuttu ja kirjoitettu kieli ehkä vielä vajavaisemmin. Tämä koskee tietysti lähes kaikkea kuvataidetta. Taideteoksen, maalauksen tai jopa piirroksenkin katsominen näyttelytilassa, johon se on asetettu esille suhteessa tilaan ja muihin näyttelyn teoksiin sekä esimerkiksi valaistu tietyllä tavoin, on aina aivan eri asia kuin lukea näyttelystä tai katsoa näyttelystä otettuja kuvia lehdestä, tabletista tai älypuhelimesta. Sanat ja kuvat eivät siis täysin korvaa näyttelykokemusta. Toivotaan kuitenkin, että nämä sanat ja kuvat yhdessä kuitenkin täydentäisivät jotenkin toisiaan. Näyttelykokemuksen välittämiseen liikkuva kuva toimisi parhaiten. Liikkuvaa kuva koskee kuitenkin useissa tilanteissa monia saavutettavuus kriteereitä, joiden täyttämiseen ei kaikissa tilanteissa ole resursseja (https://www.saavutettavuusvaatimukset.fi/).(https://www.saavutettavuusvaatimukset.fi/).

Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot



Astuessaan ensimmäiseen saliin näyttelyn katsoja näkee Viivi Kiiskisen teoksen Shelter (2020), joka on vaaleanpunainen pyöreä maja, johon voi kömpi sisään. Tämä lystikäs rakennelma koostuu harjateräsrungosta, joka sitten on päällystetty kauttaaltaan vaaleanpunaisilla kuteilla ja kuteista tehdyillä ryijyillä. Kuteita roikkuu myös majan sisällä luoden minulle itselleni hauskan mielikuvan majaan valuvasta vaaleanpunaisesta steariinista. 


Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot


Kuvia Viivin muista (vaaleanpunaisista) teoksista löytyy hänen nettisivuiltaan osoitteesta  https://www.viivikiiskinen.com/https://www.viivikiiskinen.com/

Taiteilija Maiju Ahlgrén laittoi siivet selkään ja esitteli teostaan. Kuva: Mikko Pirinen / Lappeenrannan museot 


Kömmittyään ulos Viivin majasta näyttelyn kiertäjä kohtaa värikkäitä villahuopalappuja, joita on pitkin näyttelytilan lattiaa. Huopalaput, erinäiset seinille ripustetut mailat tai harjat ja siivet ovat osa Maiju Ahlgrénin Polkuja ja siivekkäitä (2020) teosta. Teoksen idea on, että näyttelykävijä voi pistää selkäänsä siivet ja sommitella mailojen avulla väriläiskiä (huopalappuja) siirtelemällä oman polkunsa tai kuvionsa. Teokseen voi siis osallistua ja sillä voi leikkiä ja pelata, mutta samalla eri väristen läiskien keskellä polkuja sommitellessa voi miettiä, vaikka omia polkujaan – menneitä, tulevia tai ihan kuvitteellisia.



Kuva:Maiju Ahlgren.



Lisää tietoja Maijun muista teoksista ja hakkeista löydät tästä osoitteesta 



Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot


Seuraavaan saliin siirryttäessä vastaan tulevat helminauhoina katosta roikkuvat muovipalloliaanit. Nähdessään Sanna Majanderin Muovimeri (2020) teoksen uima-altaan tajuaa pallojen olevan pallomeren palloja. Muovimeren pallomeressä saa myös uida. Noita uintikuvia taisi näyttelyn ollessa auki levitä sosiaaliseen mediaan aika runsaasti. Teoksella on tietysti myös vakavampi puoli, josta muovinen pallomeri ja seinälle kiinnitetyt aurinkoiset rantamaisemapostikortit muistuttavat. Me kaikki tiedämme, että meremme eivät voi hyvin ja ovat täynnä muovijätettä.



Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot




Sanna toteaa itse näin: MUOVIMERI on keinotekoinen ekosysteemi, jossa saa uida. Tässä dystooppisessa maisemassa muovi on korvannut puhtaan uimaveden, hiekan varpaiden välissä ja merituulen hiuksissa.

Sannan portfolion löydät täältä 

Kuva: Tuomas Nokelainen/ Lappeenrannan museot


Sanna teoksen vierestä näyttelytilaan rakennetusta pienestä huoneesta löytyy Leena Pukin Hajoittajien syndikaatti -installatio (2020), jonka tilannetta Leena kuvaa näyttelytekstissään näin:

On vuosi 2070.
Talousjärjestelmän muutosten ja kulutuksen kohtuullistamisen myötä erilaiset hajottajaorganismit ovat tulleet entistä tärkeämmäksi yhteiskunnalle.
Sienet ovat opettaneet ihmisille, kuinka kommunikoidaan eri lajien välillä.
Standaarit ovat tulleet jälleen muotiin.
Aktivistiryhmä Hajottajien syndikaatti on kokoontunut kirjoittamaan manifestia.


Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot


Instalaatio muodostuukin pienestä kokoustilasta, jonka pöydällä ja seinällä pyörii ruuduilla Limakkovideoita ja Mätänevä asetelma -video. Videot ovat kuin opetusvideoita joissa seurataan limakkosienten etenemistä. Pöydän ääressä on luettavissa myös syndikaatin manifesti. Seiniltä ja hyllystä löytyy syndikaatin rekvisiittaa kuten banderolli, lippu ja pöytälippuja.

Lisää tietoa Leenan Hajottajien syndikaatti -teoksesta ja hänen muista teoksista löydät osoiteesta http://leenapukki.com/

Leena Pukki on tehnyt Lappeenrannan taidemuseolle myös taiteilijatapaamisen korvaavan taiteilijaesittelyn. Esittelyvideon löydät täältä  Video on tekstitetty.


Kalle Hammilta on näyttelyssä kaksi kokonaisuutta, joista toinen on videoteos ja toinen kokoelma mustavalkoisia tussipiirustuksia sarjasta Rikas, rakas, köyhä haram (2018–19). Piirrokset ovat ilmestyneet myös sarjakuvana. Rikas, rakas, köyhä, haram sarjakuva kertoo kolme tarinaa muslimihomomiesten arjesta. Kamran tarvitsee kipeästi rahaa elämiseen, mutta mistä sitä saisi? Kazim luulee, että naiset ihan oikeasti tuovat huonoa onnea. Farzan kyllä osaa käyttää älypuhelinta, mutta itse kommunikointi vaatii vielä hiomista. Kamranin tarina (Bisness, bisness) sijoittuu Istanbuliin, Kazimin (Nainen, joka ohitettiin) Iraniin ja Farzanin (Hyvä tinderissä) Pohjoismaihin.

Islam ei tunne seksuaalisen orientaation käsitettä. Tietyt aktit ovat joko halal (sallittu) tai haram (kielletty). Tosin eri maissa ja kulttuuripiireissä suvaitsevaisuuden aste, käytäntö ja tulkinnat vaihtelevat. Sitä, että mies ottaa aktiivisen seksiroolin, ei välttämättä edes pidetä homoseksuaalisuutena, mutta passiivisessa roolissa oleminen on haram. Kaikki sarjakuva-albumin henkilöt ja tapahtumat perustuvat tositapahtumiin.

Lisää tietoja Kallen muista teoksista löytyy täältä 


Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot



Kuva: Tuomas Nokelainen/Lappeenrannan museot

Sarjakuvapiirrosten vieressä seinällä on suuri mustavalkokuva virkkaavasta vanhasta naisesta, jonka voisi ainakin kuvitella olevan jonkun isoäiti. Maria Nuutisen Virkkaaja-teos (2020) ei kuitenkaan koostu vain kuvasta, vaan siitä leviää museon lattioille värikkäistä trikookuteista virkattuja köynöksiä ja kukkia. Lattialla on pieni jakkara ja virkkuukoukut. Vastapäisellä seinustalla on myös pieni pöytä, kaksi selkänojallista tuolia ja lisää trikookuteita. Köynnöksen virkkaamisessa ovat avustaneet Lappeenrannan Steinerkoulun 2.luokan ja 4. luokan oppilaat sekä Etelä-Karjalan kansalaisopiston kädentaitojen opettajat.



Maria pyytää osallistumaan teoksen seuraavasti:
Istahda hetkeksi ja osallistu teokseen virkkaamalla, letittämällä tai punomalla. Voit virkata vaikkapa kukan tai pätkän ketjusilmukoita valitsemallasi värillä. Kiinnitä valmistamasi asia osaksi köynnöstä solmimalla tai pujottelemalla.

Näyttelytilan lisäksi, jo ennen näyttelyn aukeamista, ympäri kaupunkia julkisille veistoksille oli valmistettu Marian ohjauksella mittatilaustyönä asusteita eri oppilaitosten oppilaiden ja opiskelijoiden toimesta. Lappeenrannan steinerkoulun, Kristillisen koulun ja Saimaan ammattiopisto Sampon käsi- ja taideteollisuus sekä ohjausalan oppilaiden ja opettajien toimesta. Asusteita saivat Nina Sailon Lotta-patsas (tulevat kädentaitojen ohjaajat, Saimaan ammattiopisto Sampo), Emil Filèn Kurjet (Steinerkoulun 5.luokka), Maini Pääläisen Norppa (Käsi- ja taideteollisuus ja kädentaidot -alan opettajat, Sampo), Antti Niemelän Peltipoliisi (Steinerkoulun 5. luokka), Juhani Honkasen Sotaorpojen muistomerkki (Steinerkoulun 8.luokka) sekä Kauko Räsäsen
Äiti-Karjala (Lappeenrannan kristillinen koulu) ja Enkeli ”Reikäenkeli” (Lappeenrannan kristillinen koulu).


Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot
Peltipoliisi ja Saipa-lapanen (vaatetettu Antti Niemisen Peltipoliisi-veistos), 2020. Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot

Lisäinformaatiota Marian muista teoksista löydät täältä: http://www.marianuutinen.com/

Tämä oli Nytkäys-näyttely ensimmäinen osa. Sarja jatkuu Kaakkurin seuraavassa blogissa.



Amanuenssi Mikko Pirinen, Lappeenrannan taidemuseo

Kommentit