Tarinoita kaipuusta ja paluusta

Valokuvataiteilija Juha Metso, toimittaja-tietokirjailija Marjo Näkki ja dokumentaristi-valokuvaaja Mika Rokka ovat koonneet näyttelyn Menetetyt saaret - Videoita ja valokuvia Suomenlahden ulkosaarista. Näyttely on avoinna Kymenlaakson museossa 29.11.2024-20.4.2025.

Menetetyt saaret -näyttelyssä on esillä ainutlaatuista valokuva- ja videomateriaalia Suursaaresta, Tytärsaaresta, Lavansaaresta ja Seiskarista. Saarelaiset ja heidän jälkeläisensä kertovat haastatteluissa muistojaan ja kuvakollaaseissa on mukana Kymenlaakson museon vanhoja arkistokuvia. Tuloksena on ainutlaatuinen ja draamallinen näyttely, joka kertoo saarista ja ennen kaikkea kaipuusta. Tarinat ja muistot sitovat ihmisen juurilleen.

Menetetyt saaret-näyttelyn kertoja on merikotka. Kuva: Lasse lehtinen/ Kymenlaakson museo.

Lyhytelokuvissa on käsitelty sotaa, saarten elinkeinoja, saariin järjestettyjä kotiseutumatkoja ja omatoimisia retkiä. Juha Metso on vieraillut saarilla useasti, ensimmäisen kerran 1990-luvulla ja viimeisen kerran vuonna 2019.

Suomenlahden saaret kuuluvat Kymenlaakson museon valtakunnalliseen tallennusvastuuseen. Kokoelmissa on saariin liittyviä esineitä, kuvia ja arkistoaineistoja, eniten kokoelmamerkintöjä on Suursaaresta eli 1949, Lavansaaresta 1540, Seiskarista 772 ja Tytärsaaresta 533. Saaria on vuosien varrella käsitelty museon näyttelyissä monelta kantilta. Kymenlaakson museo on julkaissut Suomenlahden ulkosaarista noin 400 valokuvaa, jotka ovat kaikkien vapaasti ladattavissa Kymenlaakson museon Flickr-sivulla.

Suomenlahden molemmilla puolilla on elänyt ihmisiä heti jääkauden jälkeen. Pähkinäsaaren rauhassa 1323 ulkosaaret siirtyivät Ruotsin valtapiiriin. Ensimmäinen säilynyt kirjallinen tieto ulkosaarista on vuodelta 1395, jolloin Viipurin linnanisäntä Erengisle Niilonpoika kirjoitti Tallinnaan, että tallinnalaiset kauppiaat olivat luvatta Seiskarissa. 

Suursaaren lauluseura vuonna 1907. Kuva: Kymenlaakson museo.

Lapset uimassa. Kuva: Kymenlaakson museo.

Syrjäiset saaret pääsivät kartalle, koska ne sijaitsevat strategisesti tärkeän vesiväylän varrella. Niiden ohi purjehtivat viikingit, myöhemmin niiden ohi kulki kauppatie Viipuriin ja Venäjän hallintokaupunkiin Pietariin. Saaret päätyivät Venäjän yhteyteen Suuren pohjan sodan jälkeen vuonna 1721. Suursaari liitettiin muun Vanhan Suomen kanssa vuonna 1812 Viipurin lääniin ja 1817 Kymin pitäjään, josta se itsenäistyi 1838 omaksi pitäjäkseen, johon kuului myös Tytärsaari vuoteen 1899. Tytärsaaren luterilainen seurakunta kuului Viipurin hiippakunnan Haminan rovastikuntaan. Seiskari ja Lavansaari olivat osa Koiviston kuntaa, josta erosivat 1903 ja 1905.

1900-luvun alussa Suomenlahden saarten perinteiset elinkeinot kärsivät historian mullistuksista ja rajojen muuttumisesta ja siksi turismista tuli uusi keino ansaita. Saarten suomalaiset asukkaat evakuoitiin vuonna 1939. Neuvostoliiton osana saaret olivat sotilaskäytössä ja niillä ei juuri ollut asutusta. Tämän vuosituhannen alussa saarimatkailua yritettiin kehittää, mutta pääsy saarille estyi kokonaan Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Toisaalta Suomenlahden saaret ovat taas kerran ajankohtaiset. 

Kirjoittaja on Kymenlaakson museon amanuenssi Mirkka Kallio.