Ainainen kesä

Teoksia Viipurin Taiteenystävien kokoelmista 6.2.-27.4.2025 Poikilossa

Ainainen kesä -näyttelyn teokset on lainattu Viipurin Taiteenystävät ry:n kokoelmista Hämeenlinnan ja Lappeenrannan taidemuseoista. Poikilossa on esillä varsin suuri osuus Taiteenystävien 201 taideteoksen kokoelmasta, kun teoksia on nähtävänä kaikkiaan 71 kappaletta. Viipurin Taiteenystävät ry juhlii tänä vuonna 135. toimintavuottaan. Taidemuseo Poikilolla on ilo toimia juhlanäyttelyn järjestäjänä. 

Näkymä Ainainen kesä -näyttelystä taidemuseo Poikilon alakerrasta. Kuva TAVATON Media/Timo Tuviala.

Näyttelyyn valitut teokset ovat pääosin maisemamaalauksia 1870–1950-luvuilta. Mukana on myös joitakin uudempia maisema-aiheita 1980- ja  90-luvuilta. Lisäksi kokonaisuuteen on valittu kaksi abstraktia maalausta. Ainaisen kesän teokset eivät ole pelkkää auringonpaistetta. Suomen kesät ovat tyypillisesti vaihtelevia säiltään, ja ehkä taiteilijoillekin on ollut kiinnostavampaa maalata erilaisia sääilmiöitä ja pilvimuodostelmia kuin pelkkiä sinitaivaita.

Ilmari Huitti eli lähes koko elämänsä Vaskijärven kylässä. Alue kuuluu nykyään Karkkilan kaupunkiin. Huitti kuvasi ahkerasti kotiseutunsa maisemia ja henkilöitä. Kesäinen järvimaisema on todennäköisesti maalattu Vaskijärven maisemista. Ilmari Huitti, Kesäinen järvimaisema, 1943, öljymaalaus vanerille. Viipurin Taiteenystävät ry:n talletus, Lappeenrannan taidemuseo. Kuva Poikilo-museot/Mari Lehtosalo.

Tyytyväisinä olemme seuranneet tasaista kävijävirtaa ja kuunnelleet näyttelyn nähneiden kommentteja. Erityisesti on kiitelty kesäteemaa talven keskellä, perinteisestä esittävästä taiteesta koottua näyttelyä sekä tunnelmallista ja rauhoittavaa kokonaisuutta. Kesäinen maisema on turvallinen aihe ja monien kotien suosikkitaidetta. Sen lisäksi maisema on yleispätevä ja ajaton aihe. Vieraastakin rantamaisemasta voi helposti löytää tuttuja piirteitä, jotka muistuttavat omia lempimaisemia. Maiseman peruselementit maa, vesi ja taivas pysyvät oli teos maalattu millä vuosikymmenellä tai sadalla tahansa. Toisaalta maisemassa voi olla vahva viesti taiteilijan tavoitteista tai aikakaudesta ja aatteista.

Hjalmar Munsterhjelm, Aikainen aamu Saimaan rannalla, 1890, öljymaalaus kankaalle. Viipurin Taiteenystävät ry:n talletus, Lappeenrannan taidemuseo. Kuva Lappeenrannan museot, 2019.

Maisema on kuulunut keskeisesti Suomen taiteen aiheistoon 1800-luvulta lähtien. Isänmaallisuuden ideaa konkretisoitiin pitkälti maisemamaalauksen avulla. Taiteilijat saivat antaa isänmaalle kasvot.  Metsät, peltolakeudet, järvien selät, pauhaavat meren rannat ja Lapin tunturit suodattuivat kankaille taiteilijoiden tulkitsemina. Myös lukemattomia lauluja ja runoja on kirjoitettu kesää kaivaten ja odottaen. Kuvataiteen yhteys kirjallisuuteen oli 1800-luvulla niin tiivis, että voidaan puhua jopa runouden ja kirjallisuuden kuvittamisesta. Suomalainen isänmaallinen runous alkoi juuri maiseman ja luonnon kuvauksesta. 1800-luvulla syntyi varsin pysyvä käsitys siitä, mikä maisemaa kuvaavassa taideteoksessa koetaan kauniiksi. Sellainen oli kesäinen maisema.

William Hämäläinen, Ulkoluoto, 1947, akvarelli. Viipurin Taiteenystävät ry:n talletus, Lappeenrannan taidemuseo. Kuva Poikilo-museot/Mari Lehtosalo.

Näyttelyn sisällä oleviin teemoihin – esimerkiksi korkealta katsottu maisema, maaseututunnelmia, rantaelämää, kaupunkimaisemat, menetetyt alueet ja Viipuri – ja tiettyihin teoksiin on liitetty runoja 1800-luvun kuvataiteen ja kirjallisuuden yhteyden innoittamana. Luontoa ja vuodenaikoja kuvaavia runoja on esillä yhteensä kymmenen esimerkiksi Saima Harmajalta, Eeva-Liisa Mannerilta, Lassi Nummelta, Mirkka Rekolalta ja Katri Valata.

Hugo Simbergin maalaus kuvaa neiti Lilli Emilie Simbergiä, joka oli Hugo Simbergin velipuolen tytär. Teos on maalattu Säkkijärvellä Viipurin lähellä Niemenlautan kartanossa. Niemenlautta ja sitä ympäröivä meri saarineen olivat Simbergin maalausten, grafiikan ja valokuvien keskeinen innoituksen lähde. Hugo Simberg, Neiti Lilli Emilie Simberg, 1904, öljymaalaus kankaalle. Viipurin Taiteenystävät ry, Hämeenlinnan taidemuseo. Kuva Poikilo-museot/Mari Lehtosalo.

Pohjoisella pallonpuoliskolla saamme vielä nauttia neljästä vuodenajasta. Ääripäissä ovat talven kylmyys ja valoisan ajan lyhyys sekä kesän lämpö pitkine valoisine päivineen ja öineen. Niiden välissä kevät ja syksy ovat jaksoja, joista luemme merkkejä kesän vaihtumisesta syksyksi tai kevään ensi vihreän puhkeamisesta täyteen kukkaan ja kesään.  Ilmastomuutoksen takia vuodenajat alkavat myös Suomessa muuttua yhä samankaltaisemmiksi, mutta ainakin vanhemmassa maalaustaiteessa ne näkyvät selkeinä omina vuodenaikoinaan.

Jokaiseen vuodenaikaan liittyy muistoja ja tunteita, mutta monille kesä on vuodenajoista mieluisin. Sitä odotetaan ja kaivataan läpi vuoden. Kesää muistelemalla jaksamme kulkea sohjossa ja hyytävässä pakkasviimassa. Kesä tuntuu lyhyeltä ja intensiiviseltä, mikä korostaa sen erityisyyttä. Pian juhannuksen jälkeen päivä alkaa lyhentyä, ja viimeistään heinäkuun kääntyessä lopuilleen, mieleen alkaa hiipiä haikeus kesän päättymisestä. 

Victor Westerholm oli Ahvenanmaan saariston realistinen kuvaaja, joka pyrki välittömän luonnontunnelman ilmentämiseen. Westerholmin rakas kesäkoti Tomtebo sijaitsi Ahvenanmaalla. Victor Westerholm, Rantamaisema Ahvenanmaalta, 1893, öljymaalaus kankaalle. Viipurin Taiteenystävät ry, Hämeenlinnan taidemuseo. Kuva Poikilo-museot/Mari Lehtosalo.

Kesälle ja sen pituudelle on erilaisia määritelmiä. Niiden perusteella Pohjois-Lapin kesän pituudeksi lasketaan noin kaksi kuukautta, kun taas etelärannikolla ja Lounais-Suomessa kesä kestää nelisen kuukautta. Lämpötilojen keskiarvojen ohella kesän voi ajatella olevan myös mielentila – nostalginen kaipuu lapsuuden lähes loppumattoman pitkiin aurinkoisiin kesiin. Suomalaisten kesämuistoihin liittyy tietynlainen samankaltaisuus. On mielenkiintoista pohtia, mitkä asiat aikaisemmista kesistä ovat jääneet mieleemme muistoina, mitkä ovat unohtuneet, ja miten ne vaikuttavat ajatuksiimme kesästä.  

Kirjoittaja on Kouvolan taidemuseo Poikilon intendentti ja näyttelyn kuraattori Mari Lehtosalo

Kirjallisuus ja lähteet:

Hämäläinen, Pirjo & Ruotsalainen, Matti, 2005. Suomalainen maisema. Weilin + Göös, Helsinki. 

Pinx. Maalaustaide Suomessa. Maalta kaupunkiin. Toim. Sederholm, Helena & al. Weilin + Göös, Espoo 2002.