Kymenlaakson museo sai vuosina 2024–2025 Alexander, Margaretha, Alexandra ja Dirk van Assendelftiltä taidelahjoituksen, joka käsitti 133 taideteosta. Alexanderin isä Hellmuth van Assendelft oli taidekauppias ja aloitti taidekokoelman, jota perhe on myöhemmin täydentänyt. Kokoelman nimeksi tulikin Hellmuth van Assendelftin muistokokoelma. Kokoelman ajallinen painotus on 1900-luvun alussa, mutta se kattaa merkittävän otoksen suomalaisesta kuvataiteesta kultakaudelta sodan jälkeiseen modernismiin.
Ehtona lahjoitukselle oli, että museo tallentaa ja pitää yleisön saatavilla kokoelman yhteyteen liitettyä tiedostoa Tuhoutuneen taiteen museosta. Näin mahdollistetaan tarvittaessa yleisön tutustuminen siihen osaan kokoelmaa, joka tuhoutui lahjoittajatahon kodin tulipalossa vuonna 2002. Tiedostoa voivat hyödyntää tutkijat ja aiheesta kiinnostuneet, myös museo itse.
 |
| Taidekeräilijä itse. Hellmuth van Assendelft tunnettiin tyylikkäänä pukeutujana. |
Hellmuth Bruno Walter van Assendelft (3.11.1898–23.12.1977) syntyi Säiniössä, Viipurin läänissä. Suku oli kotoisin Delftistä Hollannista, josta tie vei 1700-luvulla Pietariin. Hellmuth van Assendelftin isä Bruno joutui rahavaikeuksissaan myymään sukutilan, Räisälässä sijainneen Pudorian, kreivi Nikolai Sieversille. Pudoria siirtyi myöhemmin kauppaneuvos ja mensenaatti Juho Lallukan haltuun, joka lahjoitti sen Räisälän kaupungille kansanopistoksi. Brunon ja hänen vaimonsa Irenen kotona puhuttiin saksaa, ruotsia ja suomea. Hellmuthilla oli veli Ewald, joka myöhemmin suomensi nimensä Uutolaksi ja sisar Mary.
Hellmuth aloitti koulunsa Viipurissa ja jatkoi suomalaisessa normaalikoulussa Helsingissä. Hän ei suorittanut opintojaan loppuun, vaan kouluttautui hierojaksi ja teki monenlaisia töitä, mm. työskenteli jonkin aikaa Saimaan kanavalla. Hellmuth vietti aikaa Helsingissä kahvila Brondassa, osoitteessa Eteläesplanadi 20. Se oli taiteilijoiden paikka, jossa oleskelivat mm. kirjailija Eino Leino, jonka hän muisti iloisena kaverina, ja kuvataiteilijat, kuten Tyko Sallinen. Vanhan Brondan rakennus on purettu, mutta nykyinen Café Bronda on samassa kohtaa. Hellmuth pelasi korttia taiteilijaystäviensä kanssa ja voitti usein. Koska taiteilijoilla oli harvoin rahaa, he antoivat hänelle sen sijaan taideteoksia. Aluksi hän ei tiennyt mitä tehdä niille, mutta vuoden 1921 tienoilla hän käydessään äitinsä luona vei maalauksia Viipuriin ja tajusi, että maalausten myyminen voisi olla tapa ansaita elantonsa. Myyminen tuntui onnistuvan paremmin Helsingin ulkopuolella, joten Hellmuthista tuli kiertävä taidevälittäjä.
 |
| Magnus von Wrightin maalaus Jouhisorsa. Magnus toimi yliopiston museon eläintieteellisten kokoelmien konservaattorina ja museonhoitajana. Solakka ja pitkäkaulainen jouhisorsa on muuttolintu, joka suosii pesintäpaikkoina avoimia kosteikkoja. Koiraan pää on tummanruskea. |
Alku oli vaikeaa ja myynnistä saadut tulot eivät aina riittäneet kattamaan matkojen kuluja. Tällaisissa tilanteissa hänen täytyi kirjoittaa äidilleen Viipuriin ja pyytää rahaa. Vähitellen hän kuitenkin löysi asiakaskunnan, jolla oli varaa hankkia taidetta. Taide-esittelyjä pidettiin kotien lisäksi myös kouluissa, esimerkiksi Äänekoskella. Hellmuth järjesti myös taidenäyttelyitä ainakin Vaasassa Ernst-hotellissa ja Hyrylässä ja vieraili säännöllisesti Muoniossa 1930-luvulla. Tämän pohjalta Tornioon vuonna 1986 perustetussa Aineen taidemuseossa on Hellmuthin välittämää taidetta. Erakkomaisen taidemaalarin Elvi Maarnin kanssa Hellmuthilla oli erityinen sopimus, jonka mukaan hän maksoi tälle kuukausipalkkaa.
Maalaukset kulkivat esittelymatkoilla kehystämättöminä rullalla. Rulla oli noin 20 cm paksu ja painoi 30 kg. Hellmuth näytti maalauksia asiakkaalle hiljaisuuden vallitessa. Teosten katselun jälkeen keskusteltiin hinnasta ja mahdollisista maksujärjestelyistä tarkemmin. Jos ostosta sovittiin, se vahvistettiin kädenpuristuksella ja Hellmuth vei maalaukset takaisin Helsinkiin, missä Silvennoisen liike Kruununhaassa teki kehykset. Usein sovittiin, että maalaus voisi roikkua ostajan kotona 2-3 kuukauden koeajan. Ostohetkellä maksettiin osa ja lopulle kauppahinnasta ostaja sai maksuaikaa. Hellmuthin almanakoissa on säilynyt listoja hänen myymiensä taideteosten taiteilijoista ja hänen matkareiteistään. Almanakat on lahjoitettu Kansallisgallerian kokoelmiin.
Hellmuth meni naimisiin kreivitär Olga von Buxhoevedenin kanssa 1939 ja oli häämatkalla, kun talvisota syttyi. Olga oli opiskellut Ateneumissa, joten hän pystyi auttamaan maalausten restauroinnissa. Ensimmäinen poika Theo syntyi vuonna1940 ja toinen poika Alexander vuonna 1943. Avioliitto päättyi eroon vuonna 1955.
 |
| Ellen Thesleff, Iltavalaistus, 1906. Thesleffin taiteellinen ilmaisu ehti uudistua monta kertaa taiteilijan pitkän uran aikana. Hän on tunnettu muun muassa taitavasta värin käytöstään. |
Hellmuth oli alun perin hiljainen mies, mutta hänen ammattinsa teki hänestä seurallisen. Sara Selin, os. Castrén, pankinjohtaja Erik Selinin vaimo, onnistui suostuttelemaan hänet kumppanikseen avaamaan taidegallerian osoitteeseen Pohjoisesplanadi 37. Galerie Fenestran avajaiset pidettiin 19.11.1958. Avajaisnäyttelyn Prisma-ryhmä oli perustettu edellisenä vuonna. Ryhmään kuuluivat Yngve Bäck, Gösta Diehl, Ragnar Ekelund, Torger Enckell, Unto Pusa, Sigrid Schauman ja Sam Vanni. Galerie Fenestra jatkoi toimintaansa taidegalleriana noin kolme vuotta, minkä jälkeen se sulautui Galerie Artekin kanssa. Hellmuth jatkoi kiertävänä taidemyyjänä.
Kesäisin Hellmuth otti vapaata matkoistaan. Tämä antoi mahdollisuuden nauttia perheen yhdessäolosta. Hellmuth osti kesämökin 1960-luvun alussa ja siellä oli aina paljon tekemistä. Jo ennen sitä perhe oli vuokrannut mökkejä mm. Loviisan ja Porvoon saaristoissa. Mökkivierailuja tehtiin mm. Gösta Dielhin, Yngve Bäckin, Ragnar Ekelundin, Ragni Cawénin ja Tove Janssonin seurassa.
Hellmuth oli isänmaallinen. Vuonna 1918 punakaarti vangitsi hänet, luoti lävisti Hellmuthin oikean keuhkon ja hän selvisi teeskentelemällä kuollutta. Saman vuoden lopussa Hellmuth osallistui Viron vapaussotaan Martin Ekströmin joukoissa. Toisen maailmansodan aikana Hellmuth toimi kommodori Georg Höckertin adjutanttina Vaasassa ja Porissa ja lähettinä Helsingin ja Mikkelin päämajan välillä. Muistona sodasta hän sai mm. Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkin vuonna 1970.
Hellmuth van Assendelftistä on maalattu neljä muotokuvaa, maalareina Leo Korpela 1937, Eemu Myntti 1938, Eero Nelimarkka 1949 ja Mikko Laasio 1972. Hän oli Suomen Taiteilijaseuran kunniajäsen.
Jutun pohjana on käytetty Alexander van Assendelftin kirjoittamia tekstejä ja hänen haastatteluaan.
Kirjoittaja on Kymenlaakson museon amanuenssi Mirkka Kallio.
Kommentit
Lähetä kommentti