Videotaide tänään

Nuori vaaleahiuksinen nainen katsoo alaviistoon
Sami van Ingen, Polte, 2018, stillkuva videosta

Lappeenrannan taidemuseo järjestää kaikille avoimen ja maksuttoman VIDS21 -video- ja mediataidetapahtuman historiallisella linnoituksen alueella 28.9.–3.10.2021. Jenny ja Antti Wihurin rahaston kummitoiminnan tuella toteutetussa tapahtumassa nähdään runsas määrä tuoreita teoksia suomalaisen mediataiteen keskus AV-arkin arkistosta mutta myös muun muassa LAB-ammattikorkeakoulun kuvataidelinjan oppilastöitä.

AV-arkki on vuonna 1989 perustettu taiteilijajärjestö, jossa on kolmisensataa taiteilijajäsentä sekä muutama mediataiteeseen erikoistunut yhteisöjäsen. 1960-luvun alusta tähän päivään ulottuvassa arkistossamme on yli 2000 teosta ja määrä kasvaa vuosittain reilulla sadalla teoksella.

Mitä on videotaide tänään, kun liikkuva kuva on vallannut medioituneen arkiympäristön joka sopen ja toisaalta termi voi herättää myös kaikuja arkaaisen kolhoista videokameroista ja pikkuruisista kuvaputkimonitoreista? Olen työssäni AV-arkin ohjelmakoordinaattorina huomannut, että osa taiteilijoista haluaa teoksiaan kutsuttavan esimerkiksi kokeelliseksi elokuvaksi ”videoiden” sijaan, kun taas toiset katsovat tekevänsä videoinstallaatioita ja yllättyvät, kun teos saattaakin herättää kiinnostusta myös elokuvafestivaaleilla.

Itse olen mieltynyt kieltämättä kankeaan sanayhdistelmään ”taiteilijain liikkuva kuva”, sillä se ei ota kantaa välineeseen vaan lähtökohtaan: useimmat teokset ovat yksittäisen taiteilijan tuotantoja, osan takana on taiteilijoiden perustama tuotantoyhtiö, mutta joka tapauksessa useimmiten niiden takana on erilaisia lähtökohtia, traditioita ja arvoja kuin perinteisen valtavirtaelokuvateollisuuden tuotteissa. VIDS21-tapahtuman teosten budjetit vaihtelevat kengännauhabudjetista isompiin tuotantoihin, mutta suurehkonkin tuotantoarvon teokset ovat pienimuotoisia verrattuna keskimääräiseen pitkän elokuvan budjettiin.

Neljän still-kuvan kollaasi
Saara Ekström, Shadow-Codex, 2021, kuvakollaasi stillkuvista (2)

Väline voi olla joko merkityksetön tai hyvinkin merkitsevä: digitaalinen kuvaus yhdistää sekä useimpia videotaide- että kassamagneettielokuvatuotantoja. Toisaalta osa AV-arkin taiteilijoistakin, muun muassa VIDS21-tapahtumassa nähtävä Saara Ekström sekä tapahtumaan liittyvän teoskilpailun voittanut Jonna Kina, haluaa edelleen kuvata nimenomaan filmille.

Miten lähestyä videotaidetta Lappeenrannan linnoituksessa syys-lokakuun pimenneiden iltojen valopilkkuina? Videoinstallaatioiden määrä voi häkellyttää yhä useammassa nykytaidenäyttelyssä kävijän, sillä teosten kesto voi tuntua ulkoiselta pakolta, joka säätelee näyttelykäynnin rytmiä ja siihen käytettyä aikaa. Kehotan varaamaan mahdollisuuksien mukaan aikaa mutta rohkaisen myös pikaisempiin pistäytymisiin!

Videotaiteen katselijan on toisinaan ehkä hylättävä ajatus, että jonkin teoksen voisi vastaanottaa ”kokonaan”. Toisaalta voi olla tervehdyttävääkin pysähtyä jonkun tai joidenkin teosten äärelle ja uppoutua niihin, pysähtyä teoksen maailmaan sen keston ajaksi. Varsinkin nykytodellisuudessa, jossa kämmenellämme pyörii loputon virta videoita levottomana, nopeasti pois näkyvistä ja mielestä pyyhkäistävinä ärsykkeinä ja kiihokkeina, on hyvä hetkeksi oikaista ryhti ja kohottaa katseensa pienistä ruuduista suuriin installaatioihin.


Abstrakti: valoa, väriä ja viivoja
Petra Lindholm, Bystanders, 2020, stillkuva videosta

Yksistään AV-arkin kokoelmista peräisin olevia teoksia on yhteensä reilun kahden tunnin edestä, mutta pisimmätkin teokset kestävät vain hieman yli varttitunnin. Ne sopivat siis erinomaisesti VIDS21-tapahtuman festivaalinomaiseen intensiivikatsaukseen, siinä missä näyttelyiden installaatiomuoto yleensä mahdollistaa myös huomattavasti pidemmän keston ja hitaamman rytmin. Mutta nyt on tilaisuus yhden nykymittapuun kokoillan elokuvan kestoa vastaavan ajan päivittää näkymänsä kotimaiseen uusimpaan videotaiteeseen.

Teoksista useimmissa ei ole dialogia, aivan muutamaa lukuun ottamatta. Ne siis välittävät jotain havaintoa, tunnetta, ajatusta tai kokemusta ensisijaisesti muilla keinoin kuin sanallisen kerronnan välityksellä. Mutta toisin kuin staattisissa maalauksissa tai veistoksissa, videotaiteen kuva-aines on jatkuvassa muutoksessa, tilan lisäksi ajassa.

Arttu Nieminen, Awareness, 2019, stillkuva videosta

Lappeenrannan taidemuseon kuratoima valikoima AV-arkin teoksia edustaa monipuolisesti ajankohtaisen videotaiteen eri puolia. Teoksissa on näyttävyyttä, joka kantaa ilman selkeää kertomusmuotoakin. Petra Lindholmin Bystanders (2020) lennättää katsojan tunnelmasta ja näkymästä toiseen, rautatieasemilta autiomaihin, mehiläisten tyköä ulkoavaruuteen. Arttu Niemisen Awareness (2019) on kuin meditaatiohetki lumisessa metsässä.

Viittaukset muuhun taiteeseen näkyvät Jussi Eerolan teoksessa Blue Honda Civic (2020), joka on kuin elokuvaversio klassisesta, matkalaisen näkökulmasta esitetystä maisemataiteesta, kuten Werner Holmbergin maalauksesta Maantie Hämeessä tai Helteinen kesäpäivä (1860). Sami van Ingen käyttää usein elokuvissaan found footagea eli löydettyä filmimateriaalia ja on väitellytkin tohtoriksi aiheesta. Elokuvan Polte materiaalina on Teuvo Tulion kadonneeksi luullun Nuorena nukkunut (1937) ainoat säilyneet kohtaukset, joita ajan hammas on jo jäytänyt.

Siinä missä muutkin taiteet, videotaide voi esittää myös filosofisia kysymyksiä, VIDS21-tapahtumaan valikoituneiden teosten tapauksessa varsin lähestyttävällä tavalla. Iona Roisinin Muistatko (a method) (2019) on visuaalisesti minimalistinen, sillä se perustuu vain tekijän esittämään lauluun ”Muistatko Monrepos’n” sekä tekstiin, jossa hän pohtii vieraan kielen oppimista ja ymmärtämistä. Antti Tantun liitutauluanimaatio Qualia (2017) puolestaan etsii kokemuksen olemusta.

Pikselöitynyt kuva
Clément Beraud, Puut, 2018, stillkuva videosta

Havaintoa pohditaan Clément Beraud’n videossa PUUT 2.0 (2018), joka herättelee pohtimaan, mitä jos luonto korvautuu digitaalisilla luonnon merkitsijöillä. Linnoituksen ulkopuolella Galleria Pihatossa esillä oleva Pinja Valjan teos Half Full (2018) tarkastelee totuuden subjektiivisuutta, jopa mustavalkoisuutta.

15 monitorikuvaa
Marko Lampisuo, Kansallismaisema, 2019, stillkuva videosta

Huoli yhteiskunnan kehityksestä on läsnä Marko Lampisuon Kansallismaisemassa (2019), monitorilta toiselle moninkertaisesti kuvatussa teoksessa, joka tuo esiin konservatiivisen nationalismin ja äärioikeiston nousun yhteyden. Saara Ekströmin Shadow Codex (2021) on runollinen tutkielma nyt jo elämysteollisuuden käyttöön muutetusta Kakolan vankilasta, sen entisten asukkaiden seiniin jättämistä jäljistä.

Osassa teoksia on toki kertomuksellisuutta ja koskettavuutta, huumoriakin. Mox Mäkelän teokset ovat usein tummasävyisiä mutta humoristisia ja mielikuvituksellisia. Mäkelän Pehmuste (2016) on vauhdikas pieni seikkailu, josta ei yksityiskohtia puutu. Marja Helanderin Suodji (2020) on koronaviruspandemian innoittama toisinto Helanderin suvussa kulkevasta veijaritarinasta: Helanderin esi-isä juksasi Espanjantaudin aikaan kuolemaa asettumalla jo valmiiksi hautaan.

C-kasetti
Eeva-Maria Haikala, Eeva-Marin itkut ym., 2020, stillkuva videosta

Eeva-Mari Haikala yhdistelee teoksissaan usein performanssia ja videotaidetta. Teos Eeva-Marin itkut ym. (2020) kuvaa, kuinka lappeenrantalaissyntyinen Haikala löysi vanhempiensa jäämistöstä kasetin, johon hänen äitinsä oli nauhoittanut Eeva-Marin jokeltelua vauvana ynnä muuta lasten kanssa jutustelua. Haikala kuuntelee kasetin tietämättä sen sisällöstä etukäteen mitään ja kuvaa reaktionsa. Teoksessa haetaan yhteyttä samanaikaisesti jo kadonneeseen lapsuuden hetkeen läheisimpien kanssa sekä katsojaan, joka kutsutaan todistamaan tätä intiimiä aikakapselin avaamista

VIDS21 tarjoaa monipuolisen katsauksen lukuisiin eri lähestymistapoihin, joiden keinoin liikkuvan kuvan taiteilijat voivat välittää katsojalle yllättäviäkin havaintoja, vaativia ajatuskulkuja, mutta myös ihmiseloon niin olennaisesti kuuluvia kokemuksia ja tunteita. Kaiken ei tarvitse avautua katsojalle välittömästi – teosten kanssa voi oleilla samassa tilassa tarvittaessa toisenkin tovin, ja parhaimmillaan niiden kuvasto ja ajatusto jää vaivaamaan mieltä vielä tilasta poistumisen jälkeen.


Tytti Rantanen

kirjoittaja on suomalaisen mediataiteen keskus AV-arkin ohjelmakoordinaattori

Kommentit