Kukaan ei taida olla arvioinut kuinka monta maalausta Imatran koskista on tehty. Ehkä tauluja on tuhansia. Jos mukaan lasketaan valokuvat ja postikortit, niin kuvia voisi olla useita kymmeniä tuhansia.
Juho Mäkelä, Niskakosken lastauslaituri, 1938, Sihtolan Imatra- kokoelma |
Ikävämpää sitten on, että kuvat Imatran koskista voivat
olla vähintään yhtä kuluneita kuin Ferdinand von Wrightin ”Taistelevat metsot”,
Schjerfbeckin ”Toipilas” tai Simbergin ”Haavoittunut enkeli”.
Näyttely osana juhlavuotta
Imatra viettää tänä vuonna 70-vuotisuuttaan itsenäisenä kuntana.
Imatra kauppala perustettiin 1948 alueista, jotka kuuluivat Ruokolahden,
Joutsenon ja entisen Jääsken kuntiin.
Ajatus koski- ja Vuoksi-kuvista pulpahti esiin melkein
itsestään. Päätettiin, että Imatran taidemuseossa järjestetään näyttely
”Imatran kosket ja Vuoksi” 1.6.-7.7.2018.
Näyttelyyn etsitään imatralaisissa kodeissa olevia koski-
ja Vuoksi-aiheisia maalauksia, piirustuksia ja grafiikkaa. Näyttely antaa
mahdollisuuden nähdä teoksia, jotka muuten olisivat suuren yleisön
tavoittamattomissa.
Koski- ja Vuoksiaiheita on maalattu paljon varsinkin 1800-luvun
lopulla ja 1900-luvun alussa. Tekijöinä ovat olleet taiteilijat, jotka ovat
pysyvästi lunastaneet paikkansa Suomen taidehistoriassa. Jos näitä teoksia
tarjottaisiin näyttelyyn, niin ennakko-odotukset kyllä ylittyisivät.
Lähinnä Imatralla tunnettuja maalareita ovat mm. Nikolai
Silverberg ja Pauli Semeri. Tuskin erehtyy, jos ennustaa, että heidän teoksiaan
tulee esille useita.
Näyttelyhanke on poikinut myös lahjoituksen. Kokoelmaan lisättiin
Akseli Einolan Niskakoski-aiheinen öljyvärimaalaus.
Akseli Gallen Kallela, Imatra, 1893, vesiväri, Sihtola Imatran -kokoelma |
Teoksia myös museon kokoelmasta
Näyttelyssä tulee olemaan mukana Imatran taidemuseon
kokoelmateoksia. Vuoksi-aiheita ovat maalanneet mm. Uuno Alanko, Tuomas von
Boehm, Väinö Kamppuri, Juho Mäkelä ja Mikko Oinonen. Kokoelman helmiin kuuluu
Akseli Gallen-Kallelan vesivärityö ”Imatra” vuodelta 1893.
Useat ko. maalauksista ovat aikoinaan olleet insinööri Jalo
Sihtolan kokoelmassa. Osa teoksista kuuluu Imatran taideyhdistyksen kokoelmaan.
Ilmoita teoksesi näyttelyyn
Halukkaita pyydetään ilmoittamaan teoksensa 9.4. mennessä
taidemuseolle puh. 020 617 6702, 020 617 6713 tai eero.laajo@imatra.fi
Omistajia pyydetään tuomaan ja hakemaan teoksensa jos se
vain suinkin on mahdollista. Muista järjestelyistä ja tarkemmista ajoista
sovitaan erikseen.
Omistajan nimi pidetään salassa näyttelyssä kävijöiltä, jos
omistaja niin toivoo.
Eero
Laajo
intendentti
Imatran
taidemuseo
Kommentit
Lähetä kommentti