Kosketuksissa – Keskittymisen taide

Kosketuksissa-näyttely esittelee neljä materiaalipohjaisen taiteen osaajaa: Tuuli Autio, Soile Hovila, Tiia Matikainen ja Melissa Sammalvaara. Taiteilijat kutsuvat näyttelyssään syventymään ajankohtaiseen aiheeseen. He pohtivat rauhoittuuko levoton mieli taideteoksen äärellä. Voiko käsin tehty, kosketettu ja koskettava taide auttaa kokijan kohti omien tunteidensa avautumista ja läsnäoloa? Kosketuksissa-näyttely nostaa huomion keskipisteeksi keskittymisen arvokkuuden. Näyttelykokemusta ja keskittymistä syventää mahdollisuus tutustua osaan teoksista koskettamalla. Kosketeltavat teokset ovat museon ylimmässä kerroksessa. Näyttely on avoinna Kouvolan taidemuseon Poikilossa 29.1.–26.4.2026.

Vihreä mätäsmäinen ryijyveistos on osa Melissa Sammalvaaran teoskokonaisuutta Metsänhenki 1–3 (2022). Taustalla on Soile Hovilan kuvakudoksia ja Tiia Matikaisen keramiikkaveistos. Kuva Tavaton media / Timo Tuviala. 

Viime vuosina huoli keskittymiskyvyn yleisestä heikkenemisestä ja monen asian yhtäaikaisen suorittamisen haitallisuudesta ovat nousseet esille niin julkisessa keskustelussa kuin tutkimuksissa. Keskittymiskyvyn vaaliminen on tärkeää taiteilijoiden työskentelyssä, mutta myös laajemmin yhteiskunnassa erilaisten laitteiden ja sovellusten vyöryttämän informaatiotulvan keskellä. 

Taiteen tekeminen vaatii keskittymistä ja uppoutumista omaan työhön. Siihen kuuluu materiaalin syvä ymmärrys, jonka voi saavuttaa vain pitkäaikaisella työskentelyllä ja kosketuksissa olemisella materiaalin kanssa. Taiteilijalla on oltava myös yhteys omaan intuitioon sekä taiteen traditioon. Keskeistä taiteen tekemisessä on kehollisuus, sillä luova prosessi on kokonaisvaltainen kokemus. Taiteilijan ajatukset, tunteet ja pyrkimykset saavat konkreettisen muodon materiaalia muokkaamalla ja työstämällä. Usein materiaalipohjaisen taiteen tekemiseen kuuluu pitkäkestoiset työskentelyprosessit. Tekemisen hitaus nähdään vastarintana nykyisyyden nopeatempoisuudelle ja välittömille tulosodotuksille. Puhutaan hiljaisesta aktivismista, vaikka taiteen tekemiseen kuluvaa aikaa ei pitäisi joutua puolustelemaan tai perustelemaan.

Tuuli Aution reliefi Kosketuksissa (2025) on veistetty kuusesta. Se on koottu tilkkutäkin tapaan monesta pienestä palasta. Teoksen taustalla on ajatus, että meidän on hyvä olla kosketuksissa itseemme, toisiimme ja luontoon. Sen vieressä on Tiia Matikaisen keramiikkaveistokset Pökkelö II (2025) ja Maski (2025) sekä Melissa Sammalvaaran ryijy Pihka (2022). Soile Hovilan kuvakudos Menetetyt veden peilissä (2024) on vastakkaisella seinällä. Kuva Tavaton media / Timo Tuviala. 

Lisäksi näyttelyssä on mukana näkökulma, jonka taiteilijat haluavat välittää taiteellaan katsojille ja kokijoille: keskittymisen vaaliminen taiteen avulla, kosketuksissa oleminen tässä paikassa ja tässä hetkessä omaan itseensä, mutta myös toisiin ihmisiin. Erilaiset luonnonmateriaalit puu, savi ja tekstiili sekä taidokkaasti muokatut pinnat houkuttelevat koskettamaan. Teosten koskeminen ei yleensä ole sallittua taidenäyttelyissä, mutta tässä näyttelyssä koskettaminen haluttiin mahdollistaa näyttelyn teeman ja luonteen vuoksi. Tuntoaistimukset aktivoivat parasympaattista hermostoa, mikä auttaa rauhoittamaan mieltä ja kehoa. Sen lisäksi konkreettisten esineiden koskettelu ja niiden luomat aistimukset voimistavat läsnäoloa ja keskittymiskykyä.

Tiia Matikaisen Metsäkäs (2025) on kasvillisuuteen peittynyt veistoshahmo. Matikaisen taiteessa suojaavaan kankaaseen ja kasvustoihin peittyneet hahmot kuvaavat ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä. Savi materiaali korostaa luonnon ja ihmiselämän haavoittuvuutta. Keskellä Melissa Sammalvaaran 3-osainen Paadet (2025) ja taustalla Soile Hovilan Vastakohtien maailma V (2019) ja Veden kosketus (2024). 

Taiteen kentällä mahdollisuutta keskittymiseen voitaisi vaalia kiinnittämällä huomiota muun muassa siihen, että näyttelyhauissa ei vaadittaisi ainoastaan muutaman vuoden sisällä valmistuneita teoksia. Teokset voivat olla ajankohtaisia vuosienkin päästä tai ne saavat erilaisen merkityksen osana uutta kokonaisuutta. Tämän näyttelyn teokset ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka pitkän ajan niiden valmistaminen vaatii. Soile Hovila kutoi kolmatta vuotta yhdentoista neliömetrin kokoista kuvakudosta. Melissa Sammalvaaran käsin solmittuun 10 000 ryijysolmuun ja valmiin ryijyn valmistumiseen kului viikkoja. 

Kosketuksissa-taiteilijaryhmä työskentelee puun, keramiikan ja tekstiilin parissa. Aloite ryhmän perustamisesta ja yhteisestä näyttelystä tuli Soile Hovilalta. Taiteilijaryhmän työskentelyssä on nähtävissä monia yhteisiä piirteitä, kuten käsin ajattelu, tietynlainen toisteisuus tekniikoissa, työskentelyprosessien pitkäkestoisuus ja keskittymisen teeman vaaliminen sekä luontoyhteyden tärkeys ja sen vahvistaminen. 

Tuuli Aution teoskokonaisuudet Istuin (2025), Tuntu (2024/2025) sekä Taival (2024/2025) kuuluvat Kosketuksissa-näyttelyn kosketeltaviin teoksiin. Näyttelykävijä voi kävellä Taival-teoksen päällä ilman kenkiä ja kokeilla minkälaisia tuntemuksia aaltoileva tai nystyräinen muoto jalkojen alla aiheuttaa. Melissa Sammalvaaran pienikokoisesta Tuntu-ryijystä (2023) voi tunnustella erilaisia materiaaleja. Se on valmistettu tekstiilistä, puusta, höyhenistä ja paperista.

Tuuli Autio (s. 1974) veistää puusta ja maalaa temperalla pääasiassa abstrakteja reliefejä ja veistoksia. Autio on kertonut työskentelevänsä puun kanssa yhteistyössä niin, että puun luonne ja tarina vaikuttavat teoksen syntyyn. Puu ei ole vain neutraalia massaa, jota taiteilija työstää mielensä mukaan, vaan materiaali haastaa vuoropuheluun. Puun rakenteessa on sen tarina ja ajan merkit, joita taiteilija kuuntelee ja käsittelee jättäen siihen omat kiinnostavat jälkensä. Lisäksi häntä kiinnostaa puun koskettamaan kutsuva ominaisuus.

Soile Hovilan kuvakudoksille on ominaista tarinoiden kerronta ja kommentointi. Approved (2025) kertoo siitä, kuinka pieniksi vanhojen metsien alueet ovat kutistuneet. Ataraxia-triptyykki (2020–2023) pohtii puolestaan luonnon tarjoamaa mielenrauhaa. Keramiikkaveistokset Metsänvartija (2020–), Nuokku (2024) ja Rampa (2024) ovat Tiia Matikaisen tuotantoa. 

Soile Hovila (s. 1974) kutoo pystykangaspuissa kuvakudoksia, jotka ovat hätkähdyttävän valokuvamaisia. Etenkin uusimmissa töissä valolla on keskeinen rooli kuva-aiheessa, mutta keskeistä on myös tarinoiden kerronta ja kommentointi, joka kohdistuu ympäristön tilaan. Hovilan kuvakudoksia voi luonnehtia maisemallisiksi tarinoiksi, joissa läikehtii valon kauneus ja murrettujen värisävyjen rikkaus. Viime vuosien päätyö on yhdentoista neliömetrin kokoinen Ataraxia-triptyykki, jonka valmistaminen kesti kaikkiaan kolme vuotta. Sen teemana on luonnon tarjoama mielenrauha.

Tiia Matikaisen keramiikkaveistoksissa tärkeässä osassa ovat erilaiset pinnat, joita hän toteuttaa veistäen, kaivertaen, muottien avulla ja maalaten. Teokset rakentuvat hitaasti muodoiksi, kasvien, eläinten ja ihmisen kaltaisiksi hahmoiksi. Ne viittaavat luonnon suojaavaan olemukseen elämän ylläpitäjänä. 

Tiia Matikaisen (s. 1975) veistosten päämateriaali on keramiikka, mutta hän käyttää teoksissaan myös esimerkiksi puuta, eläviä kasveja ja betonia. Saven maanläheisyys ja hauraus ovat keskeinen osa Matikaisen taiteellista ilmaisua. Materiaalien valinta, värit ja yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja. Ne heijastelevat metsän mystiikkaa ja syvyyttä. Hänen teoksensa käsittelevät aina jollain tasolla ihmisyyttä ja ihmisen ja luonnon yhteyttä. Viimeaikaisissa teoksissa lähtökohtana on ollut rampautunut luonto. Teoksille tyypillisiä piirteitä ovat pehmeyden tuntua tavoittelevat muodot ja pinnat sekä yksityiskohtien rikkaus.

Piilo (2025) on yksi Melissa Sammalvaaran uusimmista teoskokonaisuuksista. Piilo-installaatio kuuluu Sammalvaaran tilallisuutta tarkasteleviin teoksiin. Teoksen muoto tulee olemaan jokaisessa näyttelyssä omanlaisensa, sillä teos muotoutuu käytettävänä olevan tilan mukaan. Seinälle ripustettu ryijy on Sammalvaaran Hiillos (2023).

Melissa Sammalvaara (s. 1991) luo moderneja ryijyjä, jotka ovat saaneet inspiraation luonnosta ja sammaleista. Hän tarkastelee taiteessaan tilallisuutta ja nykyihmisen luontosuhdetta erilaisin pinnoin, materiaalein ja tekniikoin. Sammalvaaran ryijyt ovat muodoiltaan vaihtelevia, ne tuntuvat kasvavan tilassa mätäsmäisinä orgaanisina ryppäinä. Ryijyt ovat käsin kudottuja, tuftattuja, neulottuja ja solmittuja. Niiden tekemistä voi kutsua hitaaksi taiteeksi. Työskentelyn hitaudessa välittyy myös tekemisen arvo ja keino löytää kadotettu yhteys ympäristöömme.

Kino-Poikilossa on näyttelyn ajan nähtävänä kuvataidekasvattaja Olli Silvennoisen videoteos Koskettavat (2025, kesto 14 minuuttia). Videoteoksessa nähdään näyttelyssä esillä olevien teosten syntyhetkiä. Meditatiivinen videoteos kertoo näyttelyn taiteilijoiden ajattelevista käsistä ja kehollisesta vuorovaikutuksesta materiaalien kanssa. Katsoja näkee kuinka työkalujen ja käsien rytmikäs liike muovaa erilaisia luonnonmateriaaleja vähä vähältä valmiiksi teoksiksi. 

Kirjoittaja on Kouvolan taidemuseo Poikilon intendentti Mari Lehtosalo.