Museomme teki vuonna 2018 retken Tampereelle tutustumaan sikäläisiin näyttelyihin tulevaa Ruotsinsalmi-teemaista suurnäyttelyä varten. Samalla kävin taidekeskus Mältinrannassa katsomassa Niina Mantsisen tekstiiliteoksia. Näyttely teki vaikutuksen ja ryhdyin puuhaamaan Mantsisen saamista Kotkaan. Näyttelyn nimeksi tuli Rikoksia ja ryijyjä. Samalla tutustuin näihin aiheisiin, joista aiemmin tiesin vain vähän.
Luvaton graffiti määritellään rikoslain 35. luvussa lieväksi vahingonteoksi, vahingonteoksi tai törkeäksi vahingonteoksi. Helsingissä oli vuosina 1998-2008 Stop töhryille- kampanja, jonka aikana valvonta oli kovaa ja korvausvaateet suuria. Kampanjan loputtua perustettiin laillisia graffitientekopaikkoja ja kaupunki alkoi kehittää graffitityötä kulttuurisen nuorisotyön muotona. Myös muissa kaupungeissa graffiteja on poistettu, maalattu piiloon ja pyritty ohjaamaan luvallisiin seiniin.
Varsinkin 1970-luvulla syntyneille maalareille graffiti, varsinkin luvaton sellainen, on ollut elämäntapa ja kaupungistumiseen liittyvä kulttuurimuoto. Tunnettu suomalainen graffitimaalari Egs on kertonut kirjassa Perintö, että graffiti oli hänestä positiivinen juttu, koska maalarit värittävät harmaata betonia. Samassa kirjassa graffitin kerrotaan kuuluvan kaupunkiin: kun kaikki on tehty helpoksi, se menettää jotain itsestään. Helppoudella viitataan luvallisiin maalauspaikkoihin.
 |
 |
Viimeisen kymmenen vuoden aikana katutaide on noussut salonkikelpoiseksi, sitä esitetään mm. Artsi-museossa Vantaalla, sitä on tehty purkutaloihin ja seinämaalaukset ovat nosteessa. Serlachius-museo Gösta esittelee keväämmällä katutaiteilija Banksyn, jonka teokset ovat saavuttaneet huutokaupoissa hurjia summia. Banksy vastustaa auktoriteettejä ja on pitänyt henkilöllisyytensä salassa, eikä paljastanut sitä edes syksyllä 2020, kun se olisi ollut tärkeää hänen tekijänoikeuksiaan käsittelevässä oikeudenkäynnissä. Anonyymiys mahdollistaa laillisuuden rajalla toimimisen. Suomessakin luvattoman graffitin maalaamisesta on vieläkin mahdollista saada seuraamuksia.
Siinäpä rikokset.
Entä ryijyt? Graffitin tapaan ne ovat kokeneet renessanssin. Viikinkien veneistä ryijy levisi n. 1400-luvulla peitoksi myös asumuksiin. 1800-luvulla täkkien tultua suosituiksi peittoina, ryijyistä tuli päiväpeite, matto tai tuolin päällinen. Ryijyn historiassa on huomattavissa suoranaisia trendikausia. Suomen Käsityön Ystävät ry tilasi Akseli Gallen-Kallelalta ryijyn vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn. Sen jälkeen ryijyistä on innostuttu ainakin 1920-luvulla ja 1960-luvulla.
Ryijy on historiallinen arvoesine, pohjoisen itämainen matto. Netin myyntipaikoissa ryijyn suunnittelijan ja kutojan nimi nostaa sen hintaa. Taidehalli Helsingissä esittelee parhaillaan ryijykeräilijä Tuomas Sopasen kokoelman ryijyjä. Hänellä niitä on lähes 600.
Kymenlaakson museon kokoelmissa ryijyjä on noin 40, joista 15 on kansanomaisia, oman alueen yli satavuotiaita ryijyjä. Kansanomaisten Kymenlaaksolaisten ryijyjen tunnusmerkkejä ovat nukkalankojen punainen taustaväri ja geometriset kuviot. 1900-luvun alun jälkeen ryijyjä alettiin valmistaa myös ompelemalla, kun aiemmin ne tehtiin kangaspuissa kutomalla.
Niina Mantsinen kutoo myös kangaspuilla, mutta graffitiryijyt hän tekee tuftaamalla.
Kyseessä on tekniikka, jossa villalangat pujotetaan kynän tapaisella työkalulla pisto kerrallaan kehikkoon pingotetun pohjakankaan läpi. Mantsinen on päivittänyt perinteisen tekniikan modernimmaksi hankkimalla käyttöönsä paineilmalla toimivan koneen, jolla lankoja saa kiinnitettyä nopeammin. Graffititaiteilijoiden kanssa tehtävän yhteistyön lisäksi Mantsinen on ryhtynyt tekemään vapaamuotoisempia freestyle-ryijyjä.
Kymenlaakson museon kokoelmassa uusin ryijy on ollut 2011 ostettu Vellamo-ryijy. Se on Suomen käsityön ystäviltä tehty tilaustyö, joka toistaa Merikeskus Vellamon värejä. Mantsisen näyttelystä museoon jää yhteistyössä espanjalaisen Yubian kanssa tehty graffitiryijy, joka on valmistunut vuonna 2020.
https://www.haaste.om.fi/fi/index/lehtiarkisto/haaste32018/nollatoleranssistasopeuttamisenmalliin.html
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/25/katutaidemuseo-artsi-haluaa-betoniviidakon-kukoistavan
https://yle.fi/uutiset/3-11720762
Kirjoittaja on Kymenlaakson museon amanuenssi Mirkka Kallio
https://taidehalli.fi/news/tuomas-sopanen-kertoo-ryijykokoelmastaan/
https://view.publitas.com/kymenlaakson-museo/taapeli_2014/page/9
Kuvat: Lasse Lehtinen/ Kymenlaakson museo
Kommentit
Lähetä kommentti