Julkista taidetta on käsitelty Kaakkuri-blogeissa eri näkökulmista useasti. Muun muassa viimevuonna amanuenssi Sinikka Myyrä esitteli Eeva-Mari Haikalan Lappeenrantaan toteutettua yleisöäkin osallistanutta Tarinaranta (2024) taideteosta (Kaakkuri 5/2024). Imatran taidemuseon amanuenssi Petra Lukkari käsitteli Imatran julkisen taiteen historiaa ja nykypäivää mm. Aimo Tukiaisen Tukinuittajat (1946–49) teoksen kautta (Kaakkuri 8/2024). Mirkka Kallio Kymenlaakson museosta kirjoitti Kotkan kaupungin viimeisestä julkisen taiteen hankinnasta kuvanveistäjä Jarkko Liutun Elämänkantaja (2024) veistoksesta (Kaakkuri 10/2024).
Näiden lisäksi amanuenssi Marianna Karttunen kirjoitti Lappeenrannan museoiden Elävä Museo blogissa Lappeenrannan alueella toteutetusta monumenttien ja muistomerkkien kartoitushankkeesta (Elävä Museo 11/2024).
Tässä blogissa käsittelemäni kysymykset liittyvät pohdintoihini LAB-ammattikorkeakoulun järjestämän Taide yhdyskuntasuunnittelussa -koulutuksen yhteydessä.
 |
| Taide yhdyskuntasuunnittelussa -koulutuksen ensimmäinen retki tehtiin Helsinkiin. Retken alkaessa bussin ikkunasta katsoessani mietin, että jalustallekin nostettu kookas pronssiveistos saatetaan usein kaupunkiympäristössä nähdä vain osittain tai ohimennen. Wäinö Aaltonen, Aleksis Kiven muistomerkki, 1939, Rautatientori, Helsinki. |
Mitä on julkinen taide?
Kysymykseen on ehkä mahdotonta antaa tyhjentävää vastausta. Nykyään julkisen taiteen käsitteellä tarkoitetaan julkisella tai yksityisellä rahoituksella (tai näiden yhdistelmällä) julkisiin tiloihin tai avoimiin yksityisiin ulko- tai sisätiloihin tuotettua visuaalista taidetta (joissakin tapauksissa myös äänitaidetta tai tapahtumia). Julkisen taiteelle on tyypillistä, että se on saavutettavaa: ei pääsymaksuja, ei aukioloaikoja.
Joitakin vuosikymmeniä taakse päin julkinen taide tarkoitti usein patsaita, monumentteja ja muistomerkkejä eli tyypillisesti julkiseen tilaan tuotuja ja sijoitettuja jalustoille nostettuja veistoksia tai sisätiloihin tilattuja seinämaalauksia.
 |
| Kauko Räsänen, Enkeli, 1960, Lauritsala, Lappeenranta. Lappeenrannan museot on järjestänyt taide- ja arkkitehtuuripyöräilyjä valtakunnallisella pyöräilyviikolla jo usean vuoden ajan. |
Miksi meillä on julkista taidetta?
Julkista taidetta on olemassa tietysti pohjimmiltaan samoista syitä, kun meillä on taidetta ylipäätään. Julkinen taide on tämän lisäksi tällä hetkellä hyvin suosittua. Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) vuonna 2022 tehdyn selvityksen mukaan 70 % suomalaisista haluaa julkista taidetta arkiympäristöönsä.
Prosenttiperiaatteen käsikirja taiteen tilaajalle -teoksessa (2019) julkinen taide on osa yhdyskuntasuunnittelua, jossa taide nähdään rakentamisen laatutekijänä. Taide tuo rakentamisen laatua monella tavalla. Julkisen taiteen avulla voidaan luoda viihtyisämpiä elinympäristöjä. Taide voi luoda alueelle identiteettiä ja taideteoksesta voi muodostua joillekin alueille jonkinlaisia maamerkkejä. Julkinen taide voi olla kaupungille tai kaupunginosalle myös vetovoimatekijä. Joissakin tapauksissa julkisella taiteella saatetaan myös elävöittää tai parantaa epäonnistunutta suunnittelua tai jollakin tapaa vanhentunutta rakennettua ympäristöä. Taide voi olla jopa muuttamassa jonkin ympäristön tai alueen luonnetta. Lisäksi julkinen taide työllistää paitsi taiteilijoita myös erilaisia hankkeissa käytettyjä alihankkijoita.
 |
| Sanna-Mari Kaipio, Ikkuna tulevaisuuteen, 2020, Lauritsalan koulu, Lappeenranta. |
Mitä tarkoitetaan prosenttitaiteella?
Suuri osa julkisesta taiteesta toteutetaan tänä päivänä osana rakennushankkeita. Näissä tapauksissa puhutaan prosenttitaiteesta. Tämä tarkoittaa, että osa rakennushankkeen budjetista on budjetoitu taiteelle, vaikka taide ei täsmälleen yhtä prosenttia rakennushankkeen budjetista veisikään. Periaatetta voidaan noudattaa uudisrakentamisessa, korjausrakentamisessa sekä infranrakennushankkeissa.
Mitä on paikkasidonnaisuus?
Julkisen taiteeseen liitettään usein käsite paikkasidonnaisuus. Paikkasidonnaisuutta voidaan tarkastella hyvin monista eri näkökulmaista. Hyvin väljästi ajatellen julkisesta taiteesta tekee paikkasidonnaista pelkästään se, että julkinen taide joutuu eri tavalla vuorovaikutukseen ympäristön (paikan), erilaisten toimintojen ja siellä liikkuvien ihmisten kanssa kuin taiteen esittelyyn suunnitellussa museossa esillä oleva taide. Voimme ajatella, että pelkästään jalustalle nostetun veistoksenkin kohdalla joudutaan miettimään minkä kokoinen teoksen tulisi olla tai minkälainen jalustan tulisi olla, jotta teos sopisi mahdollisimman hyvin valittuun paikkaan.
Hieman tiukemmin ajatellen taideteos on paikkasidonnainen, jos teos installoidaan jollakin tavoin paikka huomioiden tai paikan ehdoilla. Tästä ajatuksesta nousee kuitenkin kysymys mitä kaikkea paikan huomioiminen tai paikan ehdoilla toimiminen voi tarkoittaa. Voimme ajatella, että teos on paikkasidonnainen (paikan huomioiva), kun teos sulautuu tai integroituu osaksi tilaa ja ympäristöä. Toisaalta voidaan ajatella, että teos on paikkasidonnainen, kun se ottaa tilan haltuun, kommentoi ympäristöään tai aiheuttaa ympäristössään jopa jonkinlaisen ”häiriön”. (Aiheesta lisää mm. Kaverma & Lampela, 2021.)
Taidehistoriallisena käsitteenä paikkasidonnainen taide (eng. site specific art) viittaa Yhdysvalloissa 1960-luvulla syntyneeseen taiteen muotoon, joka integroituu ympäristöönsä tai jopa muodostuu paikkansa materiaaleista tai niiden poistosta. Maataide (eng. land art) on yksi paikkasidonnaisen taiteen muoto ja Nokialta löytyy yhden maataiteen pioneerin Nancy Holtin teos Yltä ja alta (Up and Under) vuodelta 1998.
Paikkasidonnaiseen taiteeseen on liittynyt toisinaan ajatus luoda taidetta taiteen instituutioiden ulkopuolella – myös merkkirakennusten ja keskustapuistojen ulkopuolella. Tällaista ajattelua edustavat mm. purkutalotaidenäyttelyt, joissa purkupäätöksen saaneita tiloja on mahdollista muokata tavoilla, jotka eivät ole museo- tai galleriatiloissa tai kaikenlaisissa kaupunki ympäristöissä mahdollisia. Lappeenrannassakin järjestettiin suuri 5000m2-purkutalonäyttely vanhassa purkua odottaneessa teatterirakennuksessa vuonna 2016. Pääsymaksullisten purkutalonäyttelyiden taideteokset eivät kuitenkaan edusta varsinaisesti julkista taidetta.
 |
| Yhdenlaista maataidetta edustavat myös Lahden Lanupuiston 12 veistosta. Puiston Olavi Lanun veistoksia ei ole tarkoitus tietoisesti puhdistaa vaan niiden sallitaan sammaloitua ja maatua. Olavi Lanu, Helläkivi, 1992, betoni. |
Miltä julkinen tila näyttää?
Julkisessa tilassa on aina monenlaisia visuaalisia viestejä ja elementtejä, joiden joukossa on myös julkinen taide. Kaikesta siitä, mitä julkisessa tilassa liikkuva näkee – rakennukset, pylväät, seinäpinnat, mainokset, liikennemerkit, opasteet ja niin edelleen – voisi käyttää nimitystä julkinen visuaalinen tila. Aina julkista taidetta ei ole edes helppo tunnistaa tai löytää, kun taide sekoittuu muuhun viestintään ja jäädä muun viestinnän varjoon. Pahimmassa tapauksessa julkisesta visuaalisesta tilasta kilpailee julkisen taiteen kanssa paitsi mainokset ja liikennemerkit myös hyvin sekalaiset kyltit, kiellot ja ohjeet, jotka ovat tympeimmillään rumia ja luonteeltaan kieltoina negatiivisia. Tästä huolimatta niiden olemassaoloa saatetaan pitää itsestään selvänä. Se miltä julkinen tila näyttää, ei ole vain arkkitehtuuria ja julkista taidetta koskeva kysymys.
Mitä tekemistä on kaavoituksella ja julkisella taiteella?
Julkista tilaa ja sitä kautta julkista taidetta ohjaa myös kaavoitus. Voidaan siis kysyä, minne julkista taidetta tulisi sijoittaa tai missä kaikkialla sitä voisi olla. Suuri osa julkisesta taiteesta sijoittuu tällä hetkellä esimerkiksi oppilaitosten, sairaaloiden ja merkittävien julkisten rakennusten yhteyteen tai esimerkiksi keskustojen puistoihin. Periaatteessa julkisesta taiteesta jollakin alueella voidaan päättää jo varhaisessa alueen suunnitteluvaiheessa. Viime vuosina monissa kaupungeissa on julkista taidetta ryhdytty sijoittamaan mm. erilaisten taideohjelmien kautta arkisempiin ympäristöihin kuten asuntoalueille. Itäisessä Suomessa Joensuun Penttilänranta on yksi tällainen esimerkki. Siellä noin prosentti koko asuinalueen maaperän kunnostuksen ja yleisten alueiden toteuttamisen kustannuksista käytetään ympäristötaiteen hankkimiseen. (https://www.joensuu.fi/penttilanranta)
 |
| Julkinen taide voi olla myös väliaikaista. Merja Helander: Suodji (Suoja), 2020, VIDS21-tapahtuma, Lappeenrannan linnoitus (Radiotalon seinä). |
Mikko Pirinen, amanuenssi, Lappeenrannan museot
Kirjoittaja vastaa päätehtävänään Lappeenrannan taidemuseon näyttelyistä, mutta on viime vuosina ollut mukana julkisen taiteen asiantuntijatehtävissä ja osallistunut LAB ammattikorkeakoulun järjestämään Taide yhdyskuntasuunnittelussa -koulutuksen vuonna 2024.
Tämän blogitekstin muotoilussa on käytetty apuna tekoälyä.
Lähteitä:
Kallio, Mirkka (2024). Kotkan uusin veistos, Jarkko Liutun Elämänkantaja, kunnioittaa ihmisyyttä. Kaakkuri, 10/2024. https://kaakkurin.blogspot.com/2024/10/kotkan-uusin-veistos-jarkko-liutun.html
Karttunen, Marianna (2024). Etelä-Karjalan monumentit kartalle. Elävä museo, 11/2024. https://elavamuseo.blogspot.com/2024/11/etela-karjalan-monumentit-kartalle-ja.html
Kaverma, Petri & Lampela, Kalle (2021). Intressien ristivetoa – julkinen taide kontekstien ja kompromissien puristuksessa. Teoksessa Taiteen tilasta julkiseen tilaan – puheenvuoroja julkisen taiteen konteksteista. Toim. Pekkilä et al. Taideyliopisto, Helsinki. ss. 280–295. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202101141802
Lukkari, Petra (2024). ”Se pistää kuvittelemaan” – Imatran julkisessa taiteessa tuntuu itäraja. Kaakkuri, 8/2024. https://kaakkurin.blogspot.com/2024/08/se-pistaa-kuvittelemaan-imatran.html
Myyrä, Sinikka (2024). Uusi julkisen taiteen teos Lappeenrannassa. Kaakkuri, 5/2024. https://kaakkurin.blogspot.com/2024/05/uusi-julkisen-taiteen-teos.html
Prosenttiperiaatteen käsikirja, Suomen taiteilijaseura, https://www.julkinentaide.fi/fi/prosenttiperiaatteen-kasikirja
Kommentit
Lähetä kommentti