Risteymiä-näyttely ottaa kantaa kulutuskulttuuriimme ja muukalaisvihamielisyyteen

Risteymiä – Mayumi Niiranen-Hisatomin ja Annu Vertasen näyttely Imatran taidemuseossa 4.8.–29.9.2023

Välietappi 

Japanissa Osakassa syntyneen, nykyään Kajaanissa asuvan kuvataiteilija Mayumi Niiranen-Hisatomin teosten valmistusmenetelmä valikoituu teoksen ehdoilla, ja usein taiteilija joutuu opettelemaan uuden tekniikan pystyäkseen toteuttamaan visionsa. 

Ryijyistä Niiranen-Hisatomi kiinnostui muutettuaan Suomeen. Japanilaiseen kulttuuriin ryijyt eivät kuulu, mutta pohjoismaissa ryijyllä on vuosisatoja pitkä käyttöhistoria nukkapuoli alaspäin pidettävästä peitteestä seinälle ripustettavaksi, parhaimmillaan taiteilijoiden suunnittelemaksi koriste- tai taide-esineeksi. 

Niiranen-Hisatomi aloitti Välietappi-nimisen ryijyn tekemisen vuonna 2017 pidettyään yksityisnäyttelyn Kajaanin taidemuseossa. Työhuoneelle näyttelyn jälkeen palautuneiden teosten määrä sai taiteilijan pohtimaan oman työnsä oikeutusta tuottaa lisää tavaroita tähän tavaroihin hukkuvaan maailmaan. Hän ratkaisi ongelman alkamalla käyttää teostensa materiaaleina jo olemassa olevia esineitä ja raaka-aineita. Samalla hän halusi tuoda näkyviin muiden ihmisten tekemän työn näiden esineiden ja materiaalien tuotannossa. 

Niiranen-Hisatomi alkoi opiskella kudontaa Kajaanissa Kaukametsän opistossa vuonna 2010, heti kaupunkiin muutettuaan. Saman kansalaisopiston kangaspuilla valmistui Välietappi-teos, lähes kuusi metriä leveä ja kolmatta metriä korkea ryijy. Kutomista edelsi kolmen vuoden työrupeama, jolloin taiteilija purki vanhoja neuleita langoiksi ja värjäsi kerättyjä ja lahjoituksena saatuja villalankoja kasviväreillä havumetsän vihreäksi. Niiranen-Hisatomi viimeisteli teoksensa leikkaamalla ryijyyn kolme aukkoa ja lisäämällä niihin itse tehdyt puukehykset. Kehykset viittaavat taiteilijan taustaan taidemaalarina ja yleisemmin taiteen historiaan, jossa kehyksillä saadaan näyttävyyttä ja painoarvoa vähäpätöisempäänkin teokseen. Aukot ja teoksen nimi ”Välietappi” merkitsevät taiteilijan työn luonnetta jatkuvana kehityskulkuna, jossa teokset ovat vain välivaiheita prosessissa, jossa mikään ei koskaan tule täysin valmiiksi.

Mayumi Niiranen-Hisatomi ja teoksensa Välietappi, 2017-2023, kierrätysmateriaali (mm. villa-, pellava-, polyamidi- ja puuvillalanka), sekä urushi puulle ja vanerille. Kuva: Rauni Tanskanen.

Siniristilippumme

Saman keskeneräisyyden ajatuksen allekirjoittaa myös taidegraafikko Annu Vertanen, jolta Risteymiä-näyttelyssä nähdään Lippu-sarjan teoksia vuosilta 2016–2023. Lippu-sarjan teokset saivat alkunsa vuosien 2014¬¬–2015 Euroopan pakolaiskriisistä, jolloin Eurooppaan alkoi tulla suuria määriä turvapaikanhakijoita erityisesti Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Suhtautuminen siirtolaisiin Suomessa ja keskustelun ajoittain vihamielinen sävy herätti Vertasessa halun käsitellä asiaa ja ilmaista oma kantansa taiteen kautta. 

Lippu-sarjan teoksessa Valkoisen ja sinisen tarkasteleminen Vertanen leikittelee lippusymbolilla. Teoksen toisessa, ikkunan eteen ripustetussa osassa ovat havaittavissa viitteet Suomen siniristilippuun. Toinen lippu puolestaan edustaa muita kansallisuuksia, joita Suomessa nykyään asuu. Tämän kuvitteellisen, monikulttuurisen Suomen symbolin Vertanen koosti kuvankäsittelyä käyttämällä useiden maassamme asuvien kansalaisten lähtömaiden lippujen pohjalta. 

Ulkomaisten symbolien pohjalta on syntynyt perisuomalaisena pitämämme siniristilippukin, jonka taustalla on Venäjän laivaston lippu, joka puolestaan pohjautuu pyhän Andreaan ristiin, ortodokseille tärkeän apostolin tunnusmerkkiin. Samasta lähteestä ovat peräisin myös Kreikan lipun tunnukset. Suomen lipun ristin malli otettiin kuitenkin pohjoismaisesta ristilipusta, mikä viestii yhteenkuuluvuudesta ja sitoutumisesta muuhun Pohjolaan. 

Mikä siis lopulta on suomalaista? Ihmiset, ajatukset ja ideologiat eivät kunnioita rajoja, niiden liikkumista on mahdoton – ja tarpeetontakin – estää. Kulttuurissa lopulta kaikki on lainaa ja vuoropuhelua muiden kulttuurien kanssa, kuten tämä näyttelykin oivalla tavalla osoittaa. 

Annu Vertanen, Valkoisen ja sinisen tarkasteleminen, 2016-2020, puupiirros kankaalle ja gozo-paperille. Kuva: Rauni Tanskanen. 

Kirjoittaja on Imatran taidemuseon intendentti Sanna Ojanne.