Kouvolan kaupungin taidemuseo Poikilon näyttelytila muuntuu tekstiilitaiteen näyttämöksi vuoden alussa, helmikuussa 2019. IHOLLA on tekstiilitaiteen näyttely, jossa äidin, Aino Kajaniemen ja tyttären, Aura Kajaniemen teokset kohtaavat.
Aura Kajaniemi, Shell 2018 |
IHOLLA kuvaa äidin ja tyttären läheistä suhdetta niin henkilökohtaisella, esteettisellä kuin taiteellisellakin tasolla. Vuoropuhelu eri sukupolvien taiteilijoiden teosten välillä rakentaa ajallisen jännitteen. Taiteilijoiden teoksia yhdistää herkkyys, sarjallisuus ja kerronnallisuus sekä hidas, käsin tekemistä arvostava toteutus. Kummankin teoksissa esiintyy usein ihmishahmo eri muodoissaan sekä tekstiilin traditioon liittyvä ornamentillisuus. Molemmat taiteilijat ovat lisäksi siirtyneet kuvallisesta kerronnasta yhä enemmän tilaa haltuun ottavaan, installaatiomaiseen työskentelyyn. Teosten skaalan kasvaessa mukaan on tullut veistosmaisia muotoja, jotka jatkavat kaksiulotteista kerrontaa tilaan.
Aino Kajaniemi, Ennustus 2018 |
Aino Kajaniemi (s. 1955) on valmistunut taideteollisesta korkeakoulusta tekstiilitaiteilijaksi vuonna 1983. Hän on pitänyt yli 40 yksityisnäyttelyä sekä osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla jopa 30 eri maassa. Aino Kajaniemi on suunnitellut ja valmistanut yli 30 julkista teosta kaupunkien, valtion ja yritysten tiloihin sekä seitsemän kirkon liturgiset tekstiilit. Kyseessä on palkittu taiteilija, sillä Ornamo ry nimitti hänet vuoden 2010 tekstiilitaiteilijaksi ja Jyväskylän kaupunki myönsi hänelle vuoden 2010 kulttuuripalkinnon. Suomen valtio on myöntänyt Kajaniemelle 5-vuotisen apurahan vuosina 2011 ja 2016. IHOLLA -näyttelyssä on esillä ensimmäistä kertaa Kajaniemen New Yorkin residenssissä vuonna 2017 luonnostelemat teokset.
Aura Kajaniemi (s. 1986) on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja uunnittelun
korkeakoulusta Fashion and Collection Design -linjalta. Hän on valmistunut myös Mikkelin
ammattikorkeakoulusta teatteripuvustustajaksi ja käynyt Oriveden opiston piirustuslinjan. Aura Kajaniemi valittiin vuonna 2008 Jyväskylässä Ponnahduslaudalla -näyttelyn nuoreksi debytantiksi. Hän on pitänyt viisi yksityisnäyttelyä ja osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin kansainvälisesti. 42
IHOLLA -näyttelyn yhteydessä on esillä kaksi Riitta Järvelän videoteosta Punainen ilmapallo ja Tulla nähdyksi. Videoteokset sijoittuvat ilmaisultaan dokumentin ja kuvataiteen välimaastoon. Taiteilija kerää vanhoja lbumikuvia ja postikortteja ympäri maailmaa. Löydetyt kuvat ovat sekä historiallisia että dokumentaarisia. Tätä aineistoa taiteilija käyttää pohjamateriaalina ja jatkaa taiteellista työskentelyä äänittämällä ja kuvaamalla liikkuvaa ja staattista kuvaa.
Kuva 3: Riitta Järvelä, Tulla nähdyksi 2017 |
Punainen ilmapallo kertoo suomalaisen lapsen historiasta 1800-luvun lopulta 1970-luvulle albumikuvien kautta. Se pohjautuu myös Järvelän oman elämän kokemuksiin. –Tulla nähdyksi videoteos sai alkunsa huomatessani leikin uhanalaisuuden tämän ajan digitaalisoituneessa elämässämme. Video kertoo eurooppalaisen kulttuurin leikeistä. Leikin myös itse videota tehdessäni, Järvelä kertoo.
Leikki alkaa. ”Tää olis lapsi ja sää olisit vauva. ”
Leikkiminen on vapautta kuvitella.
Leikkiessä käsitellään elämää, menneisyyttä ja tulevaisuutta.
IHOLLA -tekstiilinäyttely ja Riitta Järvelän videoteokset ovat nähtävillä Kouvolan taidemuseo Poikilossa 7.2.–
18.4.2019
Tervetuloa!
Kirjoittaja on amanuenssi
Tiia Yli-Kankahila
Kommentit
Lähetä kommentti