Laivaraudasta Euroopan ääni


Kuvat: Kymenlaakson museo: Mirkka Kallio

Kuvanveistäjä Olli Mantere on saanut valmiiksi usean vuoden mittaisen projektin, kun Tono d´Europa, Euroopan ääni - niminen veistos asennettiin paikoilleen Juha Vainion kadulle Kotkassa.
Ensimmäisen luonnoksen Mantere teki jo noin viisi vuotta sitten. Inspiraationa toimi Italiassa Lampedusan saarella sijaitseva Porta d´Europa -veistos, joka on omistettu Välimeren ylitysyritysten ihmisuhreille. Lampedusa on Italian eteläisin kohta ja siksi sinne saapuu paljon siirtolaisia Afrikan kautta. Suomen kulttuurirahasto myönsi vuonna 2015 soivan tilataideteoksen toteuttamiseen 150 000 euron apurahan, jonka saajana oli yhteisöllistä toimintaa korostava yhdistys Paukepiiri ry. Idean alkuperäisen isän Harri Setälän ajatuksen mukaan Tono d´Europa, Euroopan ääni ei ole ainoastaan veistos, vaan myös soitin.



Tono d´Europa, Euroopan ääni on tehty 17 metriä pitkästä ja viisi metriä leveästä uppotukkien nostoon käytetystä proomusta. Se tunnetaan myös työnimellä Laivarautaa. Proomusta Mantere leikkasi parinsadan kilon painoisia rautakappaleita.  Ne muodostavat sydämen muodon, jonka alla olevan jalustan koko on seitsemän metriä kertaa seitsemän metriä. Jalustassa on 105 kivistä laattaa, joiden keskusta nousee kummuksi. Kumpu kuvaa joukkovoimaa, sydämen muotoon asetetut kappaleet kuvaavat myötätuntoa ja rauta kuvaa vaarallista merimatkaa, Mantere on kertonut teoksesta Kymen sanomien haastattelussa.

Proomu sopiikin materiaaliksi myös historialliselta kannalta: Kymijokivarressa oli jo 1700-luvun lopussa useita sahoja ja joessa tapahtuva uitto oli vilkasta. Uitto Kymijoessa loppui Kuusankosken ja meren välillä vuonna 1966. Kuusisen pengertie, nykyinen Juha Vainion katu, puolestaan rakennettiin mereen uiton loputtua 1970-luvulla, kun Kuusisen saari yhdistettiin Kotkansaareen. Tie toimii myös aallonmurtajana. Pengertien kunnostus valmistui 2019.



Kuvat: Kymenlaakson museo: Mirkka Kallio

Teoksen tekeminen osoittautui haasteelliseksi alusta lähtien, materiaalin hankinnasta lopulliseen paikkaan. Säveltäjä Marko Puro, joka sävelsi veistosta varten musiikin, kävi kopistelemassa teoksen osia ääniraudan kanssa selvittääkseen, miten sitä voisi soittaa. Musiikin inspiraationa oli meri ja hän ajatteli soittimista jousisoittimia, kelloja, symbaaleita tai kohina- ja suhinasoittimia. Kymi Sinfonietta esitti sävellyksen 25.4.2017 Merikeskus Vellamossa pidetyssä konsertissa. Soittajana oli lyömäsoitintaiteilija Vladimir Belov ja esityksestä on katsottavana tallenteita You Tubessa nimellä Laivarautaa.

Kuvanveistäjä Olli Mantere on syntynyt Tampereella 1972 ja valmistunut kuvanveistäjäksi Carraran taideakatemiasta vuonna 2001. Aiemmin hänen veistostensa materiaalina on ollut pääasiassa kivi. Musiikin maailmakaan ei ole Mantereelle aivan tuntematon, sillä hänen vaimonsa on viulisti.

 Kirjoittaja  Mirkka Kallio toimii amanuenssina Kymenlaakson museolla

Kommentit