Tämä teksti, joka esittelee koronapandemian vuoksi suljettua Nytkäys-näyttelyä, on jatkoa edellisessä Kaakkurissa ilmestyneelle esittelytekstille.
Lappeenrannan taidemuseon toisen siiven aulatilassa on seinälle heijastettu Kalle Hammin videoteos Waiting for the Extinction :-( (2019). Teoksen voi kuitenkin myös ajatella olevan ääniteos, johon liitetty liikkuva kuva.
 |
| Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot |
Kalle Hamm kertoo teoksesta seuraavasti: Ilmastonmuutos ja muu ihmisen toiminta tulee aiheuttamaan laajan sukupuuttoaallon. Video esittelee kaksi Suomessa kasvavaa lajia, joiden tulevaisuus ei näytä valoisalta; nuokkuesikon (Primula nutans) ja jääleinikin (Ranunculus glacialis). Band of Weeds (Aarni, Ainala, Hamm, Keko) tallensi mikrovolttisensoreilla näiden kahden lajin sähkökentän muutoksia niiden luontaisilla kasvupaikoilla, ja työsti keräämästään biodatasta ääniteoskokonaisuuden, joka julkaistiin EP:nä 2019. Koska molemmat lajit on Suomessa rauhoitettu, niiden äänittäminen tehtiin Norjassa Trollholmsundissa, Mugnetindenilla ja Øksfjordjøkelen-jäätiköllä, missä ne eivät ole rauhoitettuja. Äänitysmatkoilla dokumentointiin myös molempien lajien katoavia habitaatteja, joista videon kuvamateriaali muodostuu.
 |
| Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot |
Kun katsomme aulatilasta molemmin puolin avautuviin saleihin molemmin puolin näkyy kaksi
Kristiina ”Tikke” Tuuran teosta. Toisen salin pääty seinälle Säde-eläin (2020) toisen salin etuosassa Vesiputous (2020).
Vesiputous teoksesta Tikke kertoo näin: Vesiputous syntyi ympäristöahdistuksesta ja sinisen muoviroskan lumouksesta. Olin jo vuosia työskennellyt värikkään muoviroskan parissa. Valtavasta muovikokoelmastani alkoi erottua sinisiä kyniä, pillejä ja muita pitkulaisia esineitä. Ihmettelin, miksi pitkien esineiden väriksi oli päätynyt juuri sininen. Aloin kerätä niitä erikseen omaan laatikkoon ja pian alkoi syntyä Vesiputous-teos.
Lisää tietoja Tiken eli Kristiina Tuuran teoksista löytyy osoitteesta https://tikketuura.wordpress.com/
 |
| Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot |
 |
| Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot |
Vesiputouksen kanssa samassa tilassa kuuluu veden lorinaa, jonka lähteenä on Ninni Luhtasaaren Kaikki mitä valo koskettaa (2020) suihkulähdeveistos. Teoksessa kaksi keraamista otusta ruikkii vettä ympärilleen. Vaaleansininen kumihanskoin varustautunut hahmo vaikuttaa myös lähestyvän oranssia hahmoa, joka kasvaa myös räikyvän pinkkiä hiusta tai karvaa. Otusten ympärillä kivikossa oleilee myös ruskeita matoja tai käärmeitä. Tilanteen eräällä tavoin kehystää veistoksen jalusta, joka on verhoiltu vaaleanruskein pellavalaskoksin. Teoksessa on samaan aikaan jotain hilpeää ja hulvatonta, mutta toisaalta vähän häiritsevää ja ällöä. Se voi nähdä eräänlaisena parodia pompööseille suihkulähteille tai toisaalta puutarhojen usein romanttisille pienille suihkulähteille ja punaposkisille puutarhatontuille.
Lisätietoja kuvataiteilija, muusikko ja hatuntekijä Luhtasaaresta löydät täältä ninniluhtasaari.com
 |
| Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot |
Kun jatkaa kulkuaan vastaan tulee Maria Stereon posliinimosaiikkiveistos Tuonelasta ylös (2020), jossa sekoittuvat suloisesti bling-bling, klassismi, rokokoo, uskonnolliset symbolit ja kitsch eräänlaiseksi alttarimaiseksi kokonaisuudeksi. Teos on tietyllä tavalla sukua Luhtasaaren suihkulähdeveistoksen anarkismille, mutta muotokieli on toisella tavalla rönsyilevä ja kimalteleva.
 |
| Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot |
Lisätietoja Marian muista tekemisistä (musiikkia, veistoksia, installaatioita, piirroksia, maalauksia ja videoita) löydät täältä mariastereo.com
Rikotuista posliiniesineistä koostuvat mosaiikkimaiset veistoksen pinnat sekä kierrätetyt posliiniesineet ja yksityiskohdat liittävät Maria Stereon veistokset tietyllä tavalla myös salin takaseinälle ripustettuihin Anna Rikkisen Memento-asetelmiin (2017-2020), joissa yhdistellään pieniä ready made -esineitä (tai erilaisten esineiden osia) erilaisiksi tunnelmiksi, muistoiksi, värisommitelmiksi ja jopa makumaailmoiksi.
 |
| Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot |
Anna pohdiskelee näyttelymme otsikkoa teoksiinsa liittyen seuraavasti:Nykyisyys ei ole erillinen menneisyydestä. Nykyisyys ja uusi ponnistaa aina jostain.Vain nojaamalla taaksepäin lähdemme eteenpäin. Nytkäys on pieni liikahdus, usein kevyempi kuin painon vaihto jalalta toiselle. Se voi silti häiritä tasaista matkan tekoa ja saada aika jatkumon kuin väreet vedessä.
Olen tähän mennessä elämääni aikana asunut kuudessa eri paikassa: Vääksy – Helsinki – Lappeenranta – Inari – Amsterdam – Lahti. Jokainen niistä on vaikuttanut minuun, ollut minulle nytkäys. En aiemmin huomannut sitä, mutta olen kerännyt kaikista noista kotipaikoistani muistumia, tunnelmia ja esineitä. Vieläkin, tiettyjä esineitä katsomalla pääsen takaisin aikaan ja paikkaan joka oikeastaan ei enää ole olemassa. Minulle esineet ovat merkityksellisiä. Kannan niitä mukanani paikasta toiseen, ja samalla muistoja ja toiveita. Toisaalta ”matkamuistot” ovat raskaita kantaa. Niihin jää jumittamaan kiinni eikä tunnu pääsevän eteenpäin. Kun kantaa jotain vuodesta toiseen mukanaan, siihen tottuu, vaikka sitä ei enää kokisikaan merkitykselliseksi.
Toivon esinekollaasien nytkäyttävän katsojaa. Toivon että kollaasit tuovat mieleen tunnelmia, makuja ja muistoja, ehkä joitain tuttuja, toiset uusia. Matka ja sen muistot ovat kuitenkin meille jokaiselle omanlaisia.
Lisätietoja Anna toiminnasta osoitteessa annarikkinen.com
 |
Komugi Andon instalaatio Lintuinfluenssa (2020) sisältää ääänimaiseman, joka kaikuu muaallakin salissa. Teos muodostaa eräänlaisen luontodiaoraman kun oksalla istuu (keramiikasta valmistettu) lintu nimeltä Tappali ja maassa kivellä lintu nimeltä Jooseppi. Asetelma muistuttaa paitsi dioramaa myös alttaria. Sitä kautta se käy vuoropuhelua myös viereisen Maria Stereon veistoksen kanssa. Sinisävyinen hieman arvoituksellisesti valaistu kokonaisuus on kuitenkin tunnelmaltaan rauhallisempi ja harmonisempi. Välillä äänimaailmaan kuuluvat raskas hengitys, kirkaisut ja huudahdukset kuitenkin rikkovat tätä rauhaa. Tämä on tarkoituskin ja Komugi kuvaa itse instalaatioon kuuluvia veistoksiakin monitulkintaisiksi sekä inhottaviksi ja söpöiksi.
Lisää tietoa Komugin muista teoksista on täällä komugiando.com
 |
| Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot |
 |
| Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot |
Seuraavassa ja viimeisessä näyttelysalissa salissa ensimmäisenä teoksena on Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen videoinstallaatio Voitko katsoa hetken äitiäni? (2019). Installaatio muodostuu samannimisestä teoksesta kuvaruudulla pyörivästä performanssista ja performanssiin kuuluvasta rekvisiitasta kuten tekstiileistä, sairaalasängystä ja vanhaa äitiä esittävästä tekstiilinukesta. Installaatioon kuuluu myös hoitorobotti. Videolla Jenni-Juulia liikkuu kaupungilla työntäen nukkea sairaalasängyssä pyytäen ihmisiä hoitamaan äitiä, kun hän käy hoitamassa asioita. Hän myös keskustelee väliaikaisten omaishoitajien kanssa hoivakriisistä ja vanhusten hoidosta.
Lisätietoja Jenni-Juulian teoksista ja tekemisistä löytyy osoitteesta http://www.kolumbus.fi/jenni_juulia/
 |
| Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot |
Salissa seuraavana on Aiju Salmén-Salmisen installaatio Santa Planta (2020), joka koostuu puisten pölkkyjen päällä olevista viherkasveista. Jalustoja ja kasveja on tuunattu huovutetuilla villapalloilla. Aiju kommentoi itse teostaan näin:
Kasvit otetaan usein itsestäänselvyytenä. Niitä ajatellaan melkein aina suhteessa ihmiselle saatavaan hyötyyn: ruokana, mausteena, polttopuuna, rakennusmateriaalina tai kankaiden, lääkkeiden ja muiden kulutushyödykkeiden raaka-aineena. Halusin nostaa kasvit jalustalle, koristaa ja juhlistaa. Ihmiset ovat aina tehneet patsaita ja veistoksia kunnioittamaan eri asioita: usein jumalia, ihmisiä ja päämiehiä. Kasveja kunnioittavia veistoksia näkee kovin harvoin.
Veistostaiteessa on usein ajatus tehdä jotain kestävää ja iäistä. Materiaalina käytetään marmoria ja pronssia. Halusin tehdä nämä veistokset kestävän sijaan katoaviksi, niin ettei niistä jäisi ikuista merkkiä maailmaan. Tämä teos voi myöhemmin palata osaksi luonnon kiertokulkua. Kun kasvi joskus kuolee, puu ja villa maatuvat ajan myötä mullaksi. Siihen voi joskus kasvaa uusi kasvi.
 |
| Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot |
Lisätietoja Aijusta, joka toimii myös kuvittajana, sarjakuvapiirtäjänä ja kuraattorina löytyy täältä aijusalminen.com
Aijun teoksia vastapäätä ovat Teemu Salosen taidekäsityön, designin, romujen kierrätyksen ja veistotaiteen välimaastoon sijoittuvat Kukkahylly (2017), Kukka vaan (2018) ja Miami Vice (2018). Teemun teokset ovat runsaita ja leikkisä. Ne ovatkin antiteesi pelkistetylle suomalaiselle designille. Kolmen teoksen kokonaisuus esittele hienosti Teemun erilaisia tapoja käyttää materiaaleja. Kukkahylly koostuu ruostuneista rautaputkista, lasikuidusta, puurimoista ja laudanpätkistä sekä isosta haljenneesta posliinilautasesta. Miami Vice sitä vastoin edustaa eräänlaista muovista legoestetiikkaa, kun taas Kukka vaan on hienostunut fantasia kasvi. Miami Vice ja Kukka vaan veistokset toimivat myös valaisimina.
Näistä ja muista Teemun teoksista löydät lisätietoa tältä www.teemusalonen.fi
 |
| Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot |
Näyttelyn päättää ja salin päätyseinää peittää Kristiina ”Tikke” Tuuran Säde-eläin (2020). Taiteilija kertoo lähtökohdistaan näin:
Teoksella on kolme lähtökohtaa.
Farkkuja revitään rikki teollisesti ja samaan aikaan kuitenkin roskiin heitetään napittomia ja reikäisiä vaatteita. Tämä kaikki, flirttailu farkkujen rei’illä ja samaan aikaan piittaamattomuus tekstiilien ylikulutuksesta, tuntui ristiriitaiselta. Niinpä aloitin paikkaus, parsinta ja nappien ompelu -kampanjan nimeltään Paikka paikan päällä ja kutsuin muitakin mukaan. Näin syntyi satoja värikkäitä paikkaus- ja ompeluharjoituksia.
Tutustuminen japanilaiseen sashiko-tikkaukseen ja boro-paikkaukseen inspiroi alusta lähtien ja tekniikka sai nimekseen taiteellinen paikkaus ja korjauskirjonta.
Merien pieneliöiden kiehtovat muodot ovat puhutelleet minua kauan. Eräs yksisoluisista säde-eläimistä, joka elää meren pintaplanktonissa, tarjosi muodon ja nimen tälle teokselle.
Tiken mukana tilkkuja tekemässä olivat Helsinki Design Weekin Lasten viikonlopun ja Helinä Rautavaaran museon työpajojen osallistujat, Imatran Vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijalapset ja Eksoten kotihoito.
 |
| Kuva: Tuomas Nokelainen / Lappeenrannan museot |
Tämä oli Nytkäys-näyttely esittelyn toinen ja viimeinen osa. Toivotaan, että nämä sanat ja kuvat jollakin tavalla täydensivät toisiaan ja ne, jotka eivät päässeet näkemään koronapandemian vuoksi lyhytaikaiseksi jäänyttä näyttelyämme saivat jonkinlaisen kokonaiskäsityksen näyttelystä.
Amanuenssi Mikko Pirinen, Lappeenrannan taidemuseo
Kommentit
Lähetä kommentti