Kauneuden aarteita Taidetta Emil Aaltosen museon kokoelmasta Kouvolan taidemuseo Poikilossa 24.9.2020–10.1.2021


Vuosi 2020 on ollut Kouvolan taidemuseo Poikilossa runsaiden yhteis- ja kokoelmanäyttelyiden värittämä. Näyttelyvuosi avautui Kouvolan taiteilijaseura KOUTA ry:n 10-vuotisjuhlanäyttelyllä ja jatkui Heinon taidesäätiön kokoelmanäyttelyllä Luonnon edestä. Loppuvuosi on omistettu kauneuden aarteille. Emil Aaltosen museon kokoelmanäyttely tuo Poikilon seinille hienon valikoiman Suomen kultakauden mestareiden teoksia sekä vanhempaa eurooppalaista taidetta. Pyynikinlinnan remontin vuoksi Emil Aaltosen museon kokoelman teoksiin voi loppuvuoden ajan tutustua taidemuseo Poikilossa.

kuvassa metsäinen järvimaisema
 Ferdinand von Wright, Näköala Leväsen maanviljelyskoulusta, 1884, öljy kankaalle. Kuva: Petri Nuutinen]


Taiteen ystävä Emil Aaltonen


Vuorineuvos Emil Aaltonen (1869–1949) kiinnostui kulttuurista jo nuoruudessaan 1800-luvun lopulla. Fennomaaninen ideologia nosti kulttuurin puolella johtoajatukseksi näkemyksen taiteesta ja taiteilijoista kansallisen identiteetin rakentajina. Sen johdattelemana Aaltonenkin alkoi tutkia taiteen historiaa käsittelevää kirjallisuutta. Myös innostus oman taidekokoelman keräämiseen kumpusi näistä lähtökohdista. Aaltonen ei kuitenkaan koskaan kirjoittanut ylös ajatuksiaan taiteesta, eikä kokoelmaa luetteloitu systemaattisesti. Niitä tärkeämpää oli taiteen suoma ilo ja esteettinen nautinto. 

Intohimoisesti kuvataiteeseen suhtautuneet yksityishenkilöt ovat useiden suomalaisten museoiden taidekokoelmien takana. Keräilevät tehtailijat ja liikemiehet tekivät taidehankintoja, kustansivat julkisia teoksia ja loivat oman makunsa mukaisia kokoelmia. Menestys ensin kenkätehtailijana ja myöhemmin konepaja- ja muoviteollisuuden parissa antoi myös tamperelaiselle Emil Aaltoselle mahdollisuuden taiteen keräämiseen ja tieteen tukemiseen. Aaltonen luotti kuvataiteen asiantuntijoihin ja taidekauppiaisiin hankkiessaan taidetta, mutta loppujen lopuksi oma taidemaku ratkaisi kokoelmaan valikoituneet teokset. Hän hankki sellaista taidetta, josta hän itse piti ja jota hän arvosti. 

Antti Favén, Emil Aaltosen muotokuva, 1935, öljy kankaalle. Kuva: Poikilo-museot/Mari Lehtosalo



Aaltonen keräsi 1910–1940-luvuilla merkittävän taidekokoelman, johon kertyi kaikkiaan noin 250 taideteosta. Sen rungon muodostavat suomalaisen taiteen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun teokset. Kultakauden suomalaiset taiteilijat ovat kokoelmassa hyvin edustettuina. Keskeisiä kokoelmataiteilijoita ovat muun muassa Albert Edelfelt, R. W. Ekman, Werner Holmberg, Eero Järnefelt, Alexander Lauréus, Hjalmar Munsterhjelm, Johannes Takanen, Victor Westerholm, Maria Wiik, von Wrightin -veljekset ja Victoria Åberg. Oman erityisen osansa muodostavat kokoelmaan kuuluvat lukuisat Antti Favénin maalaamat muotokuvat. 

Suomalaisen taiteen lisäksi Aaltosen kokoelmaan kuuluu vanhempaa eurooppalaista taidetta. Kansallisen kulttuurin vaalimiseen liittyi ajatus suomalaisen taiteen ja yleensäkin kulttuurin nostamisesta eurooppalaiselle tasolle. Se lisäsi ostohaluja kotimaisen taiteen ohella myös ulkomaista taidetta kohtaan. Eurooppalaisia taiteilijoita kokoelmassa edustavat esimerkiksi François Bonnet, Louis Jean François Lagrenée, Eugene Verboeckhoven ja Philips Wouerman. 


Eugene Verboeckhoven, Lammaspaimen, öljy kankaalle. Kuva: Poikilo-museot/Mari Lehtosalo



Aaltonen osti 1930-luvun alussa kodikseen Jarl Ekelundin suunnitteleman Pyynikinlinnan. Sen tilavat salit antoivat taiteelle arvokkaan ympäristön ja tekivät mahdolliseksi kokoelman kartuttamiseen, mutta taidekokoelmalla oli muitakin tarkoituksia, kuin oman kodin kaunistaminen tai statussymbolin rooli. Monien aikalaistensa tavoin Aaltonen uskoi taiteen voimaan kansakunnan sivistäjänä ja henkisen pääoman kasvattajana. Sen lisäksi Aaltonen ajatteli taloudellisen hyvinvoinnin olevan mahdollista vain, jos kansallinen kulttuuri oli korkealla tasolla. 

Kokoelmaan hankittujen teosten taustalla vaikuttivat Aaltosen näkemykset kauneudesta, estetiikasta ja hengellisyydestä. Suomenmieliset ajatukset kannustivat Aaltosta hankkimaan suomalaista luontoa ja maisemia sekä maaseudun perinteistä elämää kuvaavia teoksia. Näiden aiheiden hankkimiseen vaikutti varmasti myös Aaltosen lapsuuden ympäristö ja lähtökohdat talonpoikaisessa maisemassa. Lisäksi maanviljelys oli Aaltoselle mieluisaa ajanvietettä, jonka hän mainitsi harrastuksena taiteen keräämisen ohella. Uskonnollisuus kuului keskeisenä osana Aaltosen elämään. Uskonto merkitsi hänelle lohdutusta ja positiivista valoisuutta. Siihen liittyviä aiheita kokoelmassa on runsaasti. Lisäksi häntä kiinnostivat kuvaukset ihmisistä.

Albert Edelfelt, Kirsikkatyttö, 1878, öljy kankaalle. Kuva: Museokuva

 

Emil Aaltosen kuoleman jälkeen osa kokoelmasta siirtyi perillisille ja osa Emil Aaltosen Säätiölle, joka lahjoitti sen edelleen Tampereen Taideyhdistys ry:lle. Nykyisin Tampereen Taideyhdistys ry:n kokoelma on talletettuna Tampereen taidemuseoon ja Emil Aaltosen museoon Pyynikinlinnassa. Lisäksi kokoelman teoksia on sekä yksityis- että museokokoelmissa. 

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Emil Aaltosen museon kanssa. 


Kirjoittaja on Kouvolan taidemuseo Poikilon intendentti Mari Lehtosalo


Lähteinä on käytetty seuraavia julkaisuja:
Emil Aaltosen taideaarteet, 2014. Toim. Mika Törmä. Emil Aaltosen säätiö, teollisen kulttuurin tutkimusrahasto. Lönnberg Print & Promo. 
Vares, Vesa, 2007. Emil Aaltonen teollisuusjohtaja ja suurlahjoittaja. Kustannusosakeyhtiö Otava. Otavan Kirjapaino Oy. 

Kommentit