Kassel, Documenta 15, ystäviä ja taidetta

Saksan Kasselissa järjestettävä Documenta-näyttely antaa kuvan nykytaiteen kehityksestä. Tänä vuonna se järjestettiin viidennentoista kerran. Näyttely oli auki 18.6.–25.9.2022 minkä aikana sen näki noin 738 000 kävijää. Kävin Kasselissa juhannuksena Sculpture networkin matkalla. Sculpture network on kansainvälinen, voittoa tavoittelematon verkosto, joka tukee ja edistää kolmiulotteista taidetta. Oppaanamme toimi hollantilainen luennoitsija ja kriitikko Anne Berk. Näyttelykierroksia seurasi keskusteluja näyttelyn sisällöistä. 

Taring Padi, People’s Justice, jota syytettiin antisemitistiseksi ja joka sensuroitiin kohun saattelemana. Se oli vierailuni aikana jo poistettu näyttelystä, mutta ryhmän muita teoksia oli esillä. Anne Berk luennoi. Kuva: Mirkka Kallio

Documentaa tukevat ja rahoittavat Kasselin kaupunki ja Hessenin osavaltio sekä Saksan liittovaltion kulttuurisäätiö. Näyttely sai alkunsa vuonna 1955, jolloin taidemaalari ja akatemian professori Arnold Bode pyrki sodan jälkeen tuomaan Saksan takaisin vuoropuheluun muun maailman kanssa. Tänä vuonna näyttelyn kuratoi taiteilijaryhmä Ruangrupa Indonesiasta. Ruangrupan taiteilijat olivat Ajeng Nurul Aini, Farid Rakun, Iswanto Hartono, Mirwan Andan, Indra Ameng, Ade Darmawan, Daniella Fitria Praptono, Julia Sarisetiati ja Reza Afisina. Ryhmä on käynyt museoiden ja näyttelytilojen taideteoskeskeisyyttä vastaan laajentamalla taiteen ajatusta yhteisöllisyyteen ja aktivismiin. 

Ajankohtainen tieto Indonesiasta: Indonesian parlamentti hyväksyi tammikuussa 2022 lain, jonka mukaan maalle rakennetaan uusi pääkaupunki Borneon saarelle. Kaupunki saa nimekseen Nusantara ja se nousee tyhjästä, sillä paikalla on tällä hetkellä pelkkää sademetsää. Nykyinen pääkaupunki Jakarta kärsii monista ongelmista. Sen 10 miljoonaa asukasta elää saasteiden ja tungoksen keskellä maalla, joka vajoaa, koska sen alta on pumpattu vuosikymmeniä pohjavesiä ajattelematta seurauksia. Siinä mielessä ymmärrettävää, että maailman pahuus on indonesialaisten kuraattoreiden kiinnostuksen kohteena. He keskittyivät taiteilijavalinnoissaan myös eteläiseen pallonpuoliskoon, Afrikkaan ja Aasiaan. 

Heti näyttelyn alettua näyttelystä poistettiin indonesialaisen Taring Padin teos nimeltä People’s Justice antisemitistisen sisällön vuoksi. Teos oli tehty vuonna 2002, ja se kritisoi kenraali Suharton valtakautta (1967–98) Indonesiassa. Suharto oli diktaattori, sosialismin vastustaja ja Yhdysvaltojen kumppani. Nykyään Indonesia on 87 prosenttisesti muslimimaa. Saksalla taas on oma taakkansa holokaustin toimeenpanijana. Ruangrupa teki kohuun kirjallisen vastineen, jossa se puolusti valitsemiensa taiteilijoiden taiteellista vapautta. Peistä taitettiin sosiaalisessa mediassa puolin ja toisin. Lopulta näyttelyn pääjohtaja Sabine Schormann erosi tehtävästään kohun seurauksena. 

Atis Rezistans, Ghetto Biennale. Brittiläisen Vivian Chanin teoksia yhdessä André Eugène ja Leah Gordonin kanssa. Ghetto Biennale on monikulttuurinen taidefestivaali, joka järjestetään Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessa. St. Kunigundisin kirkko. Kuvat: Mirkka Kallio




Itseäni mietitytti tavallista enemmän näyttelytilana toiminut kristitty kirkko, roomalaiskatollinen St. Kunigundisin kirkko vuodelta 1927, joka on suojeltu rakentamistapansa vuoksi. Haitilainen Atis Rezistans eli taiteilijat André Eugène ja hänen kumppaninsa, brittiläinen Leah Gordo olivat asettaneet sinne joukon taideteoksia, joiden osana oli oikeita ihmisten kalloja. Toisaalta kallot ehkä kuuluvat haitilaiseen perinteeseen, ja onhan muinoin haudattu kirkkojen lattian alle, mutta silti mietin, oliko teosten asettamisessa sinne tahallista sensaatiohakuisuutta. Samoin Documenta Halleen esille laitetussa intialaisessa teoksessa oli käytetty intialaisia julistemaalareita, ja oppaamme kertoi, että heillä on niin alhainen palkka, että heitä saatiin palkattua monta. Tässä tilanteessa minusta tuntui epäeettiseltä. Voiko taidenäyttely epäkohtien ja stereotypioiden käsittelemisen sijaan pitääkin niitä yllä? 

Documenta halleen rakennetussa afrikkalaisessa slummitalossa tällaista tunnetta ei tullut. Siellä oli mielestäni hienoja veistoksia, muun muassa yksi, jossa on luotu hahmoja aivan loppuun asti kulutetuista keittiöveitsistä. Pidin paljon myös teoksesta, johon liittyvässä tarinassa romanimies oli kerännyt autojen puretuista katalysaattoreista platinaa ja takonut siitä pienen kirveen. Pidin myös installaatiosta, jossa oli valolla ja chilipippureilla kerrottu tarina Vietnamista. Videoita Documentassa tuntui olevan liikaa, ja kuumuudessa ja ihmispaljoudessa en osannut keskittyä niihin muuten, mutta Rojava-kommuunin filmi tanssivista kurdeista Fridericianumin museossa oli kaunis; se alkoi huivista yhdessä kädessä ja päättyi tanssivan ihmisletkan viimeiseen käteen. 

Wajukuu Art Project. Killing fear of the unknown. 2022. Kollektiivin kotipaikka on Nairobin Mukuru-slummi, jonka asukkaiden mahdollisuuksiin projekti koittaa vaikuttaa. Kuva: Mirkka Kallio

Menneiden vuosien Documentojen teoksia on Kasselissa jonkin verran. Niistä ehkä kuuluisin on Joseph Beuysin 7000 tammea vuodelta 1982. Alkuperäisten tammien vieressä on basalttikivi merkitsemässä niiden kuulumista taideteokseen. Beuysiltä ja vapaaehtoisilta kului viisi vuotta istuttaa puut. Toinen hyvin tunnettu on Jonathan Borofskyn veistos Taivaalle kävelevä mies, joka oli osa Documenta 9:ää vuonna 1992. Tänä vuonna näyttelyssä ei ollut yhtä keskeistä teosta, joka olisi noussut ylitse muiden, sillä Ruangrupan kuraattorien pyrkimyksenä oli myös, ettei näyttelyn taiteilijoita arvotettaisi paremmuusjärjestykseen. Näyttelykritiikissään eräs kriitikko kirjoittikin: Make Friends, Not Art. Tosin tämä saattaisikin olla muodossa Make Art, Not Friends. 

Selma Selman, Maalauksia metallille, 2022, Platinum, 2021 video ja veistos platinaa ja valkokultaa. Kierrätyshenkinen teos käsittelee työtä, taloutta, rasismia ja kestävää kehitystä. Se on osa festivaalin romaneja käsittelevää teossarjaa. Taiteilijan isä elätti perhettä purkamalla autoja. Kuva: Mirkka Kallio


Mirkka Kallio 
mirkka.kallio(at)kotka.fi 
kirjoittaja on Kymenlaakson museon amanuenssi


Kommentit