Lappeenrannan museoiden kokoelmatilan julkisen taideteoksen toteuttajaksi valitun taiteilija Taneli Rautiaisen haastattelu

Taneli Rautiainen (s.1983) on Helsingissä asuva ja työskentelevä taiteilija, joka voitti Lappeenrannan museoiden järjestämän julkisen taiteen kilpailun ja valittiin toteuttamaan uuden kokoelmatilan Kätkön piha-alueen still life / nature morte -niminen taideteos. Kokoelmatilan piha-alueen teoksesta kerromme lisää sen valmistuttua syksyllä 2026. Tässä haastattelussa pyrin selvittämään muun muassa, miten Rautiaisesta tuli taiteilija ja minkälaisia ajatuksia hänellä on taiteesta.

Taneli Rautiainen, Nimetön (sadekatto), 2024. Teos on 4,4 m x 4,4 m kokoinen aaltopeltikatto, joka roikkuu vaakatasossa 2,6 metrin korkeudella keskellä näyttelysalia. Kattopellin 16 neliömetrin kokoinen keskiosa on jaettu 16 neliöön, joissa jokaisessa on läsnäolotunnistin ja runkoäänikaiutin. Katsoja käynnistää teokseen äänen, joka seuraa häntä hänen liikkuessaan katon alla.

Tie taiteilijaksi

Rautiainen kertoo muistavansa, että jo lapsena heillä kotona piirrettiin porukalla isolle paperille, joka oli levitetty olohuoneen lattialle. Piirtämässä saattoi olla lähistöltä yli viisi lasta samaan aikaan samalle paperille. Hän kertoi ilmapiirin olleen sellainen, joka ruokki kynään tarttumista.

            - Mun naapuri oli myös tosi taitava piirtäjä ja ihailin hänen osaamista ja taitoaan. Muistan myös, että hän voitti jonkun piirustuskilpailun, jossa piti piirtää joku Saimaan norppa tai vastaava, jollekin luontoyhdistykselle, sanoo Rautiainen. 

Kun yläasteen alussa oli tullut jollakin koulutunnilla kysymys, mitä teistä tulee aikuisena tai isona, tai mikä olisi haaveammatti, niin Rautiainen kertoo, että hän ei ollut koskaan miettinyt tällaista asiaa. Hyvin nopeasti tämän jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että hän haluaa taiteilijaksi. Hän halusi kehittyä erityisesti piirtäjänä. Maalaaminen värien sekoittamisineen ja muine toimintoineen tuntui hankalalta – piirtäminen oli se juttu. Yläasteaikaan hän kävi myös Kansalaisopiston kursseilla, joilla pääsi tutustumaan mm. grafiikan tekemiseen.

Rautiainen asui lapsuutensa Salossa ja yläasteen jälkeen pääsi Helsingin kuvataidelukioon Torkkelinmäelle. Helsingin Kuvataideakatemiaan Rautiainen pääsi suoraan lukion jälkeen. Kuvataideakatemiassa ensimmäisellä kurssilla opettaja ilmoitti ryhmälle opiskelijoita, että täällä me ollaan sitten tasavertaisia taiteilijoita. 

            - Minä olin sitten hämilläni, että ahaa, nytkö mä olen sitten se taiteilija. Oli vain muutama vuosi siitä, kun olin ajatellut, että minusta tulee isona taiteilija, ja nyt ennen kuin olin iso, minulle kerrottiin, että olen taiteilija, Rautiainen kertoo.

Kuvataideakatemiassa oli alkuvaiheen jälkeen valittava linja, jolla haluaa opiskella. Rautiainen oli aikeissa mennä tila-aika-taiteen osastolle, kun ajatteli, että tekeminen on idealähtöistä. Hän päätyi kaikesta huolimatta kuitenkin kuvanveistolinjalle, vaikka katsoo, että taiteen tekeminen on pysynyt kuitenkin idealähtöisenä.

Taneli Rautiainen & Anssi Pulkkinen, Fokus, 2006. Kivikylä, Juuka (entinen Juuan kivikeskus).

Julkinen taide

Rautiainen pääsi toteuttamaan ensimmäisen julkisen teoksensa jo toisella vuosikurssilla opiskelukaverinsa Anssi Pulkkisen kanssa, kun he voittivat avoimen taidekilpailun, jossa suunniteltiin vuolukiviteos Juuan Kivikeskuksen pihalle. Teos valmistui vuonna 2006. Rautiainen toteutti Pulkkisen kanssa tämän jälkeen muitakin julkisia teoksia. Tämän lisäksi hän on tehnyt teoksia yhdessä Jenni Toikan ja Leena Nion kanssa. Nykyisin Rautiainen työskentelee mieluummin yksin. Yhdessä tekeminen liittyi Rautiaisen mukaan myös jollakin tavalla opiskeluun ja opiskelun jälkeiseen aikaan. Kun on jo tehnyt paljon itsekseen, niin orientoituminen yhdessä tekemiseen ei ole enää helppoa.

            - Yhdessä tehdessä asioita joutuu sanallistamaan ja puhumaan niitä ääneen toiselle, että toinen jotenkin edes ymmärtäisi ja saisi ajatuksista kiinni, niin se prosessi on tosi erilainen, hän toteaa.  

Julkisesta taiteesta on tullut iso osa Rautiaisen taiteen tekemisessä ja sitä kautta materiaali on usein metalli. Julkinen taiteen rinnalla kulkee kuitenkin ns. oma taide, jota esitellään pienemmälle yleisölle pienemmissä sisätiloissa. Paitsi tila ja mittakaava, julkisen taiteen teoksissa ja esimerkiksi galleriaan tehtävissä kokonaisuuksissa on usein erilaiset resurssit, joka määrittävät tekemistä.

Rautiaista kiehtoi opiskelu aikaan ajatus, että veistoksessa voi tiivistää yhteen esineeseen kokonaisen maailman, mutta heti opiskelujen jälkeen hän on ollut kiinnostunut yhä enemmän tilallisuudesta. 

            - Immersiivisyys, on sanana kokenut jonkinlaisen inflaation, mutta kuitenkin ajatus siitä, että astutaan sisään johonkin maailmaan, kokemus olisi kokonaisvaltainen ja stimuloisi muitakin aisteja kuin näköaistia, ja olisi kokonaisvaltainen kokemus tai tunnelma, kun on taiteen äärellä tai parhaimmillaan konkreettisesti taiteen sisällä, miettii Rautiainen.

Taneli Rautiainen, Nimetön (kesämyrsky), 2019. Näyttelyvieras astuu keskelle kesämyrskyä 3 x 3 metrin kokoisen valokaton alle. Teoksen dramaturgia perustuu tyypilliseen tunnin kestävään kesämyrskyyn, jossa on kolme samanpituista vaihetta. Teoksessa myrskyn vaiheet on esitetty kymmenkertaiseksi nopeutettuna niin, että jokainen vaihe kestää kaksi minuuttia. Luupin alussa myrsky muodostuu pilvien kerääntyessä taivaalle. Toisessa osassa salamoi voimakkaasti. Lopussa pilvet hajoavat, ja myrsky laantuu. Luupin alussa ja lopussa on 3 sekuntia kestävä täysi kirkkaus ja sen puolessavälissä 6 sekunnin mittainen täysin pimeä jakso.

Rautiainen kokee merkityksellisenä tilan, tunnelman ja teoksen luoman jännitteen, ennemmin kuin jonkin aiheen tai teeman. Keskeistä on myös, että taide tuntuisi merkitykselliseltä. Hän tunnustaa, että on tietysti vaikeaa laittaa toinen ihminen tilanteeseen ja sanoa, että tämä on merkityksellistä sinulle. Hän kertoo tekevänsä teoksia aika vähän, mutta koettaa ladata niihin kaiken. Samalla hänellä on aika hidas ja valikoiva tekotapa.

Kun keskustelemme julkisen taiteen ja muun taiteen välisistä eroista, Rautiainen kertoo kuullensa, että joillekin taitelijoille yhden julkisen taideteoksen tekeminen on ollut hirvein kokemus ikinä, koska työskentely talouskysymyksineen ja työmaakokouksineen eroaa niin paljon taiteilijan niin sanotusta perustyöskentelystä.

Rautiainen katsoo ulkotiloissa olevien julkisten teostensa olevan aineellisia ja kappalemaisia. Sisätiloissa, museoissa tai gallerioissa häntä kiinnostaa enemmän tilalliset ja toisaalta immateriaaliset keinot kuten valo ja ääni. Julkisessa ulkotilassa teoksen esittämisympäristöä on vaikeampaa tai jopa mahdotonta hallita. Lisäksi julkinen tila voi muuttua tavoin, joita ei aina osaa ennakoida. Tulkitsen Rautiaisen ajattelevan, että julkisen teoksen on jollakin tavalla pärjättävä teoksena omillaan vaikka ympäristö muuttuisi.

Taneli Rautiainen, Sfäärit, 2021, Soukan metroasema, Espoo. Teoskokonaisuus muodostuu neljästä osasta, jotka sijoittuvat metroaseman eri tasoille. Teoskokonaisuus kuljettaa matkustajan eri sfäärien läpi maan kuoreen louhitusta metrotunnelista ilmakehän eri kerroksiin ja aina valovuosien päässä oleviin toisiin tähdistöihin. Teoksen eri osat sijaitsevat vertikaalisesti eri kohdissa Soukan metroasemaa.

Rautiainen kokee kiinnostavana kysymyksen koskien yleisöjä. Julkisella taideteoksella ja galleriassa esillä olevalla teoksella on usein erilainen yleisö. Gallerioiden ja museoiden yleisö on aina jollakin tavalla rajatumpi. Julkista taidetta Rautiainen ajattelee tekevänsä enemmän ”ihan mistä vaan lähtökohdista tulevalle henkilölle, joka tahtomattaan kohtaa sen teoksen”. Julkisessa tilassa ei ole koskaan valinta kohdata taideteos. Tästä huolimatta Rautiainen ajattelee, että vaikka yleisöt ovat erilaiset, niin lähtökohdat eivät saisi olla liian erillään toisistaan. 

            - Haluan kuitenkin, että teokseni ovat aika helposti lähestyttäviä ja ainakin jollain tasolla aukeavat nopeasti. Ja aukeaisi myös sellaiselle ihmiselle, joka ei missään nimessä ja ikipäivänä haluaisi astua mihinkään taidegalleriaan, toteaa Rautiainen lopuksi.

Haastattelijana toimi amanuenssi Mikko Pirinen, Lappeenrannan taidemuseo

Lisätietoja: www.tanelirautiainen.fi